Vihriälä: Työmarkkinauudistuksia pitää jatkaa, ei peruuttaa

Vaatimukset työttömyysturvan ns. aktiivimallin peruuttamisesta ovat absurdeja, kirjoittaa toimitusjohtaja Vesa Vihriälä perjantaina 5.1. julkaistussa ETLA-kolumnissaan.

Malli vahvistaa Vihriälän mukaan juuri niitä työttömyysturvajärjestelmän piirteitä, jotka tutkimuksen valossa ovat järkeviä: lyhyt omavastuu, korkeahko työttömyyskorvauksen taso työttömyysjakson alussa ja myöhemmin aleneva korvaustaso, jos työtön ei työllisty tai edes pyri parantamaan työllistymisedellytyksiään. Myös aktiivimallin ajoitus on kohdallaan. Juuri nyt, kun työvoiman kysyntää on runsaasti, on otollinen aika parantaa työn vastaanottamisen kannustimia.

Vihriälä toteaa kolumnissaan, että “jos viime vuoden trendi jatkuisi muuttumattomana, hallituksen tavoite runsaasta 100 000 työpaikan lisäyksestä ja 72 % työllisyysasteesta vaalikauden loppuun mennessä toteutuisi selvästi”. Tulos olisi siis paljon parempi kuin mitä mikään ennusteita Suomessa laatinut taho vielä alkusyksystä ennakoi.

“Trendin jatkumiseen viimeisten havaintojen mukaisena ei kuitenkaan ole syytä tuudittautua”, hän kirjoittaa.

Lue koko ETLA-kolumni tästä.