Kohti paikallista sopimista tupo-raamit säilyttäen
Tämä kirjoitus tarjoaa lähinnä ei-suomalaisille lukijoille tarkoitetun lyhyen katsauksen suomalaiseen palkkaneuvottelujärjestelmään ja sen kehitykseen 1960-luvun lopulta nykypäivään asti. Pääpaino on sopimusjärjestelmän rakenteessa ja sen sisällössä tapahtuneissa merkittävimmissä muutoksissa kuten niitä on kuvattu enimmäkseen suomenkielisissä asiakirjoissa ja raporteissa. Katsauksessa pyritään niin ikään arvioimaan näiden muutoksien mahdollista heijastumista yhtäältä palkkojen ja toisaalta järjestäytymisasteen kehitykseen nojautuen olemassa olevaan, tosin yllättävän vähäiseen ja osittain myös eriäviä mielipiteitä herättävään empiiriseen tutkimustietoon. Lopuksi esitetään tiivistäen viimeaikaisissa suomalaista sopimusjärjestelmää käsittelevissä tutkimuksissa esille tuotuja ajatuksia sopimusjärjestelmän lähitulevaisuuden haasteista.
Katsausta on erinäisistä syistä rajattu perinteisen palkkaneuvottelujärjestelmän eli työntekijöitä ja osittain myös alempia toimihenkilöitä koskevan sopimusjärjestelmän kuvaamiseen. Vaikka tämän sopimusjärjestelmän piiriin kuuluvat myös julkinen sektori ja seurakunnat, näitä koskevia yksityiskohtaisempia erikoispiirteitä ei ole katsauksessa käsitelty. Myöskään yksityistä sektoria ei ole katettu kokonaisuudessaan. Katsauksen ulkopuolelle on rajattu ylemmät toimihenkilöt, joille on perinteisesti maksettu henkilökohtainen, työnantajan ja henkilön sopima palkka. Toisaalta kasvava osa heistä saa nykyisin myös palkankorotuksen, joka määräytyy työehtosopimuksen tai palkkapöytäkirjan mukaan. Lähes kokonaan katsauksen ulkopuolelle jäävät myös palkka- ja palkkausjärjestelmät siitä huolimatta, että työehtosopimuksien piiriin kuuluvia palkkajärjestelmiä on varsinkin 1990-luvulla muutettu ja kehitetty ja että erilaisten palkkausjärjestelmien suosio on kasvanut melkoisesti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tärkein syy tälle rajaukselle on olemassa olevan kirjallisuuden vähäisyys.
