Forest-Based and Related Industries of the European Union – Industrial Districts, Clusters and Agglomerations

Hazley Colin J.

Tutkimuksessaan Colin Hazley selvittää metsäklusterin merkitystä Euroopan unionin alueella.Metsäklusterin ytimenä ovat paperin, kartongin ja sellun valmistus sekä puun käsittely ja jalostus. Näihin liittyvät kiinteästi esim. koneet, laitteet, painaminen, konsultointi, energia, puusta rakentaminen, kemikaalit ja logistiikka.Euroopan metsäklusteriin voidaan laskea kokonaisuudessaan kuuluvan lähes 150000 yritystä, joista valtaosa on pieniä ja keskisuuria. Näidenyritysten liikevaihto on yhteensä noin 400 miljardia euroa ja ne työllistävät noin 4 miljoonaa ihmistä.Pohjoismaita on pidetty metsäklusterin erityisenä valta-alueena. Tutkimuksessa osoitetaan kuitenkin, että pääosa klusterin yrityksistä löytyy Keski-Euroopasta. Alan suhteellinen merkitys näyttää kasvavan erityisesti Iso-Britanniassa, Italiassa ja Ranskassa.Tutkimuksessa käsiteltäviä eräitä keskeisiä kysymyksiä ovat:- Millainen on Euroopan unionin metsäklusteri?- Mikä on metsäklusterin merkitys Euroopan unionissa?- Mikä on pk-yritysten ja tutkimus- ja kehitystoiminnan rooli?- Millainen on metsäklusterin alueellinen merkitys Euroopan unionissa?

Julkaisun tietoja

Sarja
ETLA B 160
Sivuja
427
Hinta
50.1 €
Painoversion saatavuus
Saatavilla
Kieli
Englanti