Japani on ikääntymisen edelläkävijänä joutunut sopeuttamaan yhteiskuntaansa monella tavalla. Yksi muutoksen kohteista on korkeakoulujärjestelmä. Suomen kannattaa seurata Japanin reaktioita ja oppia sekä onnistumisista että virheistä, kirjoittaa Etla-kolumnissaan Maria Wang.
Japanissa 18-vuotiaiden ikäluokkaan kuului vuonna 1992 noin 2,05 miljoonaa nuorta, mutta vuonna 2024 enää noin 1,06 miljoonaa.[1] Uusien opiskelijoiden määrän lasku on saanut Japanin hallituksen ohjaamaan yliopistoja humanististen alojen opiskelupaikkojen vähentämiseen ja kohdentamaan resursseja STEM (Science, Technology, Engineering, and Mathematics) -aloille.
Vuonna 2015 Japanin kulttuuri- ja opetusministeriö julkaisi tiedotteen, jonka mukaan humanistisia ja sosiaalitieteellisiä opintoja pitäisi supistaa erityisesti niillä aloilla, jotka eivät vastaa työelämän kysyntään. Osa yliopistoista yhdisti tuolloin humanistisia tiedekuntia, lopetti opettajankoulutuslinjoja ja siirsi opiskelijoita STEM-ohjelmiin.
Japanissa oli 60 humanistista ja yhteiskuntatieteellistä koulutusta tarjoavaa valtiollista yliopistoa, ja näistä 26 ilmoitti noudattavansa ministeriön ohjeistusta, mikä vähensi merkittävästi aloituspaikkoja humanistilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla.[2] Osittain tavoitteena oli kasvattaa kansainvälistä kilpailukykyä ja parantaa Japanin sijoituksia globaalien yliopistoranking-listojen kärjessä.
Tutkijat ovat varoittaneet, että yliopistopoliittiset uudistukset pois humanistisista tieteistä saattavat kaventaa akateemisen ajattelun kirjoa, kriittistä analyysiä ja inhimillistä pääomaa.
Toisaalta väestön vähentyessä Japanin on pakko pohtia, mille aloille suunnataan koulutusresursseja.
Japanin hedelmällisyysluku (eli keskimääräinen syntyvyys per nainen) on pudonnut historiallisiin pohjalukemiin. Vuonna 2023 se oli noin 1,15 lasta per nainen, ja samaan lukemaan on viitattu useissa tuoreissa uutisissa. Suomessa tilanne on hieman parempi, mutta silti selvästi alle uusiutumisrajan (2,1).
Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2023 hedelmällisyysluku oli 1,26 lasta per nainen ja vuoden 2024 luku jopa matalampi, noin 1,25.
Japanin väestökehityksen ja koulutuspaikkarakenteen tarkastelussa ei voi sivuuttaa maan poikkeuksellisen tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. Toisin kuin monet länsimaat, jotka ovat pyrkineet paikkaamaan väestövähennystä maahanmuutolla, Japani on pitkälti pitänyt ovensa suljettuina – erityisesti pysyvän, koulutetun työvoiman osalta.
Tämä johtaa tilanteeseen, jossa yliopistot kilpailevat vähenevästä määrästä opiskelijoita, mutta eivät voi nojata ulkomaalaisiin opiskelijoihin tai maahanmuuttoon samassa määrin kuin esimerkiksi Suomi. Ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut hieman, mutta usein kyseessä on väliaikainen oleskelu eikä se johda pitkäaikaiseen työvoiman vahvistamiseen.
Tämä rajallisuus heijastuu suoraan koulutuspolitiikkaan.
Japanin korkeakoulupolitiikan uudistuksien taustalla on ajatus, että Japanin tulevaisuus on rakennettava oman väestön varaan, mikä osaltaan selittää aggressiivisen STEM-painotuksen ja humanististen alojen supistamisen. Työmarkkinoiden teknistymiseen vastataan koulutuksen sisäisellä suunnanmuutoksella, ei ulkoisella väestön täydentämisellä.
Vuoden 2025 alussa Japanin kulttuuri- ja opetusministeriö julkaisi raportin, jossa painotetaan väestön dramaattista vähentymistä ja siihen liittyvän koulutuspolitiikan tärkeyttä.[3] Raportissa painotetaan kolmea strategista tavoitetta koulutukselle: laadun parantaminen, tilojen ja opiskelijasijoituspaikkojen mukauttaminen väestökehitykseen sekä saavutettavuuden säilyttäminen. Kolmas kohta tarkoittaa tukea myös pienempien paikkakuntien korkeakouluille.
Japanissa on valtion ja kuntien yliopistoja, jotka saavat julkista rahoitusta ja joissa on siksi maltilliset lukukausimaksut. Etenkin valtiolliset yliopistot ovat arvostettuja Japanissa. Suurin osa yliopistoista on kuitenkin yksityisiä, ja niissä lukukausimaksut ovat korkeammat. Esimerkiksi yksityisessä Keion yliopistossa Tokiossa kandidaatintutkinnon lukuvuosimaksut ovat yhteensä 1,2 miljoonaa jeniä eli noin 7 000 euroa. Valtiollisessa Tokion yliopistossa maksu on noin puolet tästä summasta.
Myös yliopistojen rahoituksen kannalta opiskelijoiden houkutteleminen on tärkeää.
Toistaiseksi Suomi ei ole ottanut Japanista mallia. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot sopeuttavat aloituspaikkoja itsenäisesti, ja humanistiset alat eivät ole kokeneet samanlaista politiikkaohjausta kuin Japanissa.
Kuitenkin OECD:n raportit[4] korostavat, että Suomi tarvitsee 50 prosenttia korkeakoulutuksen kattavuuden vuoteen 2030 mennessä, kun se tällä hetkellä on noin 39 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että korkeakouluopiskelijoiden määrää tulisi lisätä samalla, kun väestö vähenee myös Suomessa.
Millaisia vaikutuksia Japanin yliopistojen uudelleenpainotuksilla on sitten ollut?
Nature-lehdessä julkaistiin vuoden 2023 lopussa kirjoitus[5], jonka mukaan Japanissa tehtävän tutkimuksen taso on ollut laskussa verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Japani on kyllä ollut julkaisujen määrissä kärkiviisikossa, mutta viittauksien määrä näihin artikkeleihin on ollut vähäisempää.
Myöskään yliopistorankingeissa Japanin sijoitukset eivät ole nousseet. Tokion ja Kioton yliopistot ovat pitäneet sijoituksensa suhteellisen tasaisena 100 parhaan yliopiston joukossa, mutta muiden yliopistojen osalta sijoitukset ovat laskeneet.
Yhdeksi syyksi tutkimuksen ”heikolle” laadulle on esitetty yleinen tutkimusrahoituksen vähäisyys, kun ikääntyvä väestö vaatii enemmän rahaa esimerkiksi vanhuspalveluihin. Tähän liittyy myös Japanin julkisen talouden krooninen alijäämä ja maailman mittakaavassa poikkeuksellisen suuri julkinen velka[6], mikä on rajoittanut mahdollisuuksia lisäpanostuksiin korkeakoulutukseen ja tutkimukseen.
Julkista velkaa on kasvattanut 90-luvun alussa alkanut heikon talouskasvun aika[7] yhdistettynä korkeisiin sosiaaliturvamenoihin väestön ikääntyessä.
Samaan ongelmaan kietoutuu myös yliopiston aloituspaikkojen väheneminen. Toisaalta yliopistopolitiikan uudistus ei ole tähdännyt vain tutkimuksen parantamiseen, vaan se voi myös vastata yritysmaailman tarpeisiin.
Japanin työn tuottavuus (mitattuna BKT/työntekijä) ei ole yhtä korkea kuin esimerkiksi Suomen, kuten Kuva 2 esittää. OECD:n datan mukaan Japani oli tuottavuudessa sijalla 25 ja suomi sijalla 14 vuonna 2023, kun vertailussa oli 37 OECD-maata.
Japanissa on ollut perinteisesti pitkät työpäivät, sillä työntekijöiden tulee näyttää ahkeruutensa työtuntien määrässä. Toisaalta työteho noiden tuntien aikana ei ole välttämättä kovin korkea.
Työttömyysaste Japanissa on ollut vain kolmen prosentin luokkaa jo vuodesta 2015 alkaen, ja huhtikuussa 2025 se oli 2,5 prosenttia. Väestön vähentyessä työvoimasta tulee olemaan yhä enemmän pulaa, ja työvoiman kohdentuminen kriittisille aloille onkin tärkeää.
Suomi on suureksi osaksi maahanmuuton ansiosta vielä kasvattanut väkilukuaan, mutta syntyvyys on täälläkin matala. Suomen kannattaakin varautua ikääntymiseen ajoissa niin korkeakoulu- kuin muillakin sektoreilla. Haasteena on, miten kehittää korkeakoulujärjestelmää, joka vastaa muuttuvaan väestöpohjaan samalla koulutuksen laadun säilyttäen.
[1] https://www.asahi.com/articles/AST3N126FT3NUTIL02PM.html
[2] https://time.com/4035819/japan-university-liberal-arts-humanities-social-sciences-cuts/
[3] https://www.mext.go.jp/b_menu/shingi/chukyo/chukyo0/toushin/1420275_00014.html
[4] https://www.oecd.org/en/publications/expanding-and-steering-capacity-in-finnish-higher-education_61ad64b9-en.html
[5] https://www.nature.com/articles/d41586-023-03290-1
[6] IMF:n tilastojen mukaan Japanin julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen oli 250 prosenttia vuonna 2023, kun Suomen vastaava luku oli 77 prosenttia.
[7] 90-luvusta alkaneita vuosikymmeniä kutsutaan Japanissa ”lost decades” -nimellä, eli menetetyiksi vuosikymmeniksi talouden huonon tilan ja pitkään jatkuneen deflaation vuoksi.
