Kannustaako koulutustiedon jakaminen kouluttautumaan? Kirjepostikokeilun ja hakevan toiminnan pilotin loppuraportti

Karhunen HannuKauhanen AnttiKuhakoski JaniRiukula KristaSuhonen TuomoVanhala PekkaVirtanen Hanna

Tiivistelmä

Tässä tutkimuksessa arvioitiin kahden erilaisen toimenpiteen tehoa matalasti koulutettujen aikuisten osallistumiseen aikuiskoulutukseen satunnaistetun kenttäkokeen avulla. Ensimmäisessä osiossa 50 000 perusasteen varassa olevalle henkilölle lähetettiin informaatiokirje, jossa kerrottiin koulutusvaihtoehdoista, koulutuksen hyödyistä ja taloudellisesta tuesta. Tulosten mukaan pelkällä yleisellä tiedolla ei ollut vaikutusta opintojen aloittamiseen. Toisessa kokeilussa palveluntuottajat vierailivat pk-yrityksissä ja antoivat räätälöityä koulutusneuvontaa järjestäen 1 322 infotilaisuutta, joihin osallistui 2 726 työntekijää. Näistä 1 718 oli kohderyhmään kuuluvia, joilla korkein koulutus oli peruskoulu tai lukio. Tämä henkilökohtaisempi ja intensiivisempi toimenpide lisäsi kohderyhmän osallistumista toisen asteen koulutukseen 0,75 prosenttiyksikköä (noin 8 prosenttia) mutta aiheutti lievää kuukausiansioiden laskua, mikä viittaa opiskelun ja työnteon välisen ajankäytön muutokseen. Tutkimus osoittaa, ettei pelkkä tiedonvälitys riitä, vaan vaikuttavuus edellyttää yksilöllisempää ja kustannuksiltaan korkeampaa toimintaa, joiden hyödyt ja kustannukset tulee punnita tarkasti.

Does Information Sharing Encourage Participation in Education? Final Report on the Letter Mail Experiment and the Outreach Pilot

Abstract

This study evaluated the effectiveness of two different measures in increasing participation in adult education among adults with low educational attainment, using a randomised field experiment. In the first part, an information letter was sent to 50,000 individuals with only basic education, outlining educational options, the benefits of studying, and available financial support. The results indicated that providing general information alone had no effect on starting studies. In the second experiment, service providers visited SMEs and offered tailored educational guidance, organising 1,322 information sessions attended by 2,726 employees. Of these, 1,718 belonged to the target group, with their highest level of education being comprehensive school or upper secondary school. This more personalised and intensive measure increased participation in upper secondary education within the target group by 0.75 percentage points (approximately 8 percent), but also caused a slight decrease in monthly earnings, suggesting a shift in time allocation between studying and working. The study demonstrates that simply disseminating information is insufficient; effectiveness requires more individualised and costlier actions, the benefits and costs of which must be weighed carefully.

Julkaisun tietoja

Tuloksia tutkimuksesta
Jatkuvan oppimisen kokeilujen arviointi
Tutkimusryhmä
Työmarkkinat ja koulutus
Sarja
ETLA Raportit - Reports 174
Päiväys
16.03.2026
Avainsanat
Aikuiskoulutus, Matalasti koulutetut, Informaatiointerventio, Kenttäkoe, Elinikäinen oppiminen
Keywords
Adult education, Low-educated, Information intervention, Field experiment, Lifelong learning
ISSN
2323-2447, 2323-2455 (Pdf)
JEL
I21, J24, O15
Sivuja
40
Kieli
Suomi