Tutkimus käsittelee riskirahoituksen ja riskirahoittajien merkitystä biotekniikka-alan yritystoiminnalle. Se kiinnittää erityistä huomiota riskirahoittajien tuomaan lisäarvoon yrityksille varsinkin muussa kuin rahallisessa merkityksessä. Tutkimuksessa verrataan sekä riskirahoitusta saaneita että ilman riskirahoitusta olevia pieniä biotekniikkayrityksiä keskenään. Riskirahoitusta saaneiden yritysten osalta verrataan erilaisia riskirahoittajia, bisnesenkeleitä, julkisen sektorin riskirahoittajia ja yksityisen sektorin riskirahoittajia keskenään niiden sijoituskohteiden ominaisuuksien ja lisäarvoa tuottavan toiminnan suhteen. Tutkimusaineisto kerättiin pienille biotekniikkayrityksille tehdyn kysely- ja haastattelututkimuksen avulla vuoden 2005 lopulla ja se perustuu yritysten toimitusjohtajien tekemiin arviointeihin.
Tutkimuksen mukaan pääomasijoittajat antavat kohdeyrityksilleen sekä rahallista että ei-rahallista lisäarvoa. Eri pääomasijoittajatyypit profiloituivat selvästi sen suhteen, minkä ikäisiin yrityksiin ne sijoittavat ja missä vaiheessa. Siten niitä ei voida pitää toistensa vaihtoehtoina, vaan pikemminkin toisiaan täydentävinä. Verrattaessa erilaisten pääomasijoittajien lisäarvoa bisnesenkeleiden toimintaa arvioitiin myönteisimmin. Tosin on huomattava, että he sijoittivat kaikkein nuorimpiin yrityksiin, joilla tuen ja tiedon tarve on oletettavasti suurin. Julkisen sektorin pääomasijoittajien arvioitu lisäarvo ei eronnut paljoa yksityisen sektorin pääomasijoittajien tuomasta lisäarvosta, vaikka niiden toimintaprofiilit erosivat jonkin verran toisistaan.
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
Vaihde ja vastaanotto avoinna arkisin klo 8.30–15:30.
+358 (09) 609 900