Raaka-aineiden hinnat vakautumassa

Raaka-aineiden hinnat alenevat tänä vuonna keskimäärin 3 prosenttia eli saman verran kuin vuotta aiemmin, arvioi eurooppalaisten ennustelaitosten liitto AIECE tuoreessa katsauksessaan ”World Trade and Commodity Prices in 2013–2014”. Ensi vuonna raaka-aineiden hintojen ennakoidaan laskevan prosentin dollarimääräisiin hintoihin perustuvalla HWWI-indeksillä mitattuna. Jos energiaraaka-aineita ei oteta huomioon, hintojen odotetaan alenevan tänä vuonna samat 3 prosenttia, verrattuna viime vuoden 13 prosentin laskuun. Ensi vuonna muiden kuin energiaraaka-aineiden hintojen laskun odotetaan pysähtyvän.

Yleisesti ottaen raaka-ainemarkkinoilla vallitsee viimeaikaisen hitaan talouskasvun vuoksi liikatarjonta. Joistakin maatalousperäisistä raaka-aineista on ollut tilapäisesti pulaa poikkeuksellisten sääolojen vuoksi. Pulan uskotaan kuitenkin hellittävän, jos sään vaihtelut pysyvät normaaleissa rajoissa ennustejakson aikana. Kun maailmantalouden kasvuvauhdin odotetaan jäävän vaatimattomaksi ja lähestyvän vasta ensi vuoden puolella pitkän aikavälin keskiarvoa, raaka-aineiden hintojen ei ennakoida kääntyvän selkeään nousuun tämän ja ensi vuoden aikana. Toisaalta raaka-aineiden nykyinenkin hintataso on historiallisesti tarkasteltuna edelleen suhteellisen korkea.

Tänä vuonna odotetaan elintarvikkeiden ja perusmetallien hintojen laskevan eniten, 10 ja 4 prosenttia. Rautamalmin ja -romun hintojen ennakoidaan puolestaan nousevan 6 prosenttia. Niiden hintojen kehitys on muista raaka-aineista poikkeavaa myös ensi vuonna. Rautamalmin ja -romun hintojen odotetaan alenevan 10 prosenttia, kun rautamalmin tuotantokapasiteetti kasvaa merkittävästi kysynnän kasvua nopeammin. Muuten muiden kuin energiaraaka-aineiden hintojen odotetaan pysyvän jokseenkin vakaina tai nousevan hieman.

Raakaöljyn hintojen ennakoidaan alenevan hieman, 2 prosenttia. Öljyn tuotanto kasvaa erityisesti OPEC-maiden ulkopuolella, muun muassa siksi, että ei-konventionaalisten lähteiden hyödyntäminen lisääntyy. OPEC-maiden (erityisesti Saudi-Arabian) odotetaan kuitenkin rajoittavan tuotantoaan hintakehityksen vakauttamiseksi. Lähi-idän poliittiseen kehitykseen liittyy edelleen epävarmuutta, mikä nostaa raakaöljyn hintaan sisältyvää riskilisää. Maakaasun hintoihin kohdistuu laskupaineita, kun liuskekaasun tuotanto lisääntyy nopeasti Yhdysvalloissa. Liuskekaasun hyödyntäminen on leviämässä myös muihin maihin, mutta lisääntyvän tarjonnan vaikutus Euroopan markkinoihin jää toistaiseksi vähäiseksi. Euroopassa maakaasun hinta on suurelta osin (hieman yli 60 %) pitkäaikaisilla sopimuksilla kytketty raakaöljyn hintaan.

Metallien ja mineraalien hinnat alenivat merkittävästi viime vuonna, kun kysyntä oli laimeaa sekä teollisuusmaissa että kehittyvissä talouksissa. Vuodenvaihteen hinnannousu osoittautui tilapäiseksi, kun Yhdysvaltojen ja Euroopan näkymät heikkenivät, eikä kehitys ollut Kiinassakaan odotetun vahvaa. Jatkossa metalleja hyödyntävien sektoreiden kasvun odotetaan nopeutuvan Kiinassa, kun maan hallitus pyrkii elvyttämään taloutta muun muassa perusrakenneinvestoinneilla. Historiallisesti tarkasteltuna Kiinan kasvuvauhti jää kuitenkin maltilliseksi, minkä vuoksi metallien hintojen nousuvauhdilla on rajansa.

Maatalousperäisten raaka-aineiden hinnat laskivat viime vuonna merkittävästi, 16 prosenttia, mutta kehitys näyttää sen jälkeen vakautuneen. Tänä ja ensi vuonna hintojen odotetaan nousevan maltillisesti, kun kysyntä vahvistuu maailmantalouden kasvun nopeutuessa. Merkittävin poikkeus on luonnonkumi. Sen kysyntä autoteollisuudessa jatkuu laimeana, mikä painaa hintoja. Selluloosan hintojen odotetaan toipuvan jonkin verran viime vuoden laskun jälkeen, kun kysyntä lisääntyy ja varastot on saatu puretuiksi. Sahatavaran hintojen odotetaan hyötyvän Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden toipumisesta ja Aasiassa vahvana jatkuvasta kysynnästä.

Elintarvikkeiden hintakehitys palautui vuoden 2011 voimakkaan nousun jälkeen maltillisemmaksi viime vuonna. Elintarvikkeiden hinnat laskivat keskimäärin 5 prosenttia, mutta eri raaka-aineryhmien välillä oli suuria eroja. Viljojen hintojen vuosikeskiarvo pysyi lähes muuttumattomana, vaikka hinnat vaihtelivat voimakkaasti vuoden aikana. Soijan hinta nousi tiukoilla markkinoilla 10 prosenttia, mutta kahvin, kaakaon ja teen hinnat alenivat lähes neljänneksellä, kun tuotanto ylitti kysynnän. Tänä vuonna elintarvikkeiden hintojen ennakoidaan yleisesti laskevan, mutta laskun odotetaan jäävän rajoitetuksi. Pääosan siitä arvioidaan jo tapahtuneen. Ensi vuonna hintojen ennakoidaan pysyvän pääosin muuttumattomina.

Lisätietoja: Paavo Suni, ETLA, puh. (09) 609 90205, matkap. 050 524 5616

Dollarihintoihin perustuvat HWWI-indeksit (2010=100) 2011 2012 2013 2014
Kaikki raaka-aineet 129 125 122 120
Muutos, % 29 -3 -3 -1
Raaka-aineet pl. energia 118 103 100 100
Muutos, % 18 -13 -3 0
Elintarvikkeet 129 122 111 109
Muutos, % 29 -5 -10 -1
Teollisuuden raaka-aineet 114 96 96 97
Muutos, % 14 -16 0 0
Maatalousperäiset raaka-aineet 111 93 95 98
Muutos, % 11 -16 2 4
Värimetallit 112 96 92 95
Muutos, % 12 -14 -4 4
Rautamalmi ja -romu 125 103 110 99
Muutos, % 25 -18 6 -10
Energiaraaka-aineet* 131 131 128 126
Muutos, % 31 0 -2 -1
Raakaöljy 132 133 130 128
Muutos, % 32 1 -2 -2

 

Indeksit eurohinnoin (muutos, %) 2011 2012 2013 2014
Kaikki raaka-aineet 22 5 -4 1
Raaka-aineet pl. energia 12 -5 -4 2
Elintarvikkeet 23 3 -11 0
Teollisuuden raaka-aineet 9 -9 -1 2
Energiaraaka-aineet* 25 8 -4 0
* Kivihiili ja raakaöljy

Hae tiedote pdf-tiedostona.

Raportti “World Trade and Commodity Prices in 2013–2014” perustuu keskusteluihin, joita AIECE:n raaka-ainetyöryhmään ja maailmankaupan työryhmään kuuluvat jäsenlaitosten edustajat ovat käyneet, sekä ennusteisiin, joita he ovat tehneet raaka-aineiden hintojen ja maailmankaupan kehityksestä. Raportti ei edusta koko AIECE:n eikä välttämättä minkään yksittäisen jäsenlaitoksen näkemystä.

Maksullisen raportin voi tilata raaka-ainetyöryhmän puheenjohtajalta Paavo Sunilta, paavo.suni@etla.fi

AIECE:n (Association of European Business Cycle Institutes) jäseninä on 44 suhdanne-ennusteita tekevää tutkimuslaitosta 21 maasta.

AIECE:n raaka-aineryhmään kuuluu yhdeksän tutkimuslaitosta:

BIPE – Bureau d’Information et de Prévisions Économiques, Issy-les-Moulineaux
ETLA – Research Institute of the Finnish Economy, Helsinki
GKI – Economic Research Co., Budapest
HWWI – Hamburg Institute of International Economics, Hampuri
IBRKK – Institute for Market, Consumption and Business Cycles Research, Varsova
IfW – Institut für Weltwirtschaft, Kiel
INSEE – Institut National de la Statistique et des Etudes Économiques, Pariisi
NIER – National Institute of Economic Research, Stockholm
Prometeia – Association Prometeia, Bologna

AIECE :n maailmankaupan ryhmään kuuluu viisi tutkimuslaitosta

Coe-Rexecode – Centre d’observation économique et de Recherches pour l’Expansion de l’Economie et des Entreprises, Pariisi
DIW – Deutsche Institut für Wirtschaftsforschung, Berliini
IBBRK – Instytut Bada Rynku, Konsumpcji i Koniunktur, Varsova
INSEE – Institut National de la Statistique et des Etudes Economiques, Pariisi
ISTAT – Istituto nazionale di STATistica, Rooma