Eduskunnan tarkastusvaliokunnalle Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020

ETLAn näkemyksen mukaan hallituksen talouspolitiikan peruslinja on oikea:

  • Avoimen sektorin kilpailukyvyn kohentaminen on välttämätöntä taloudellisen kasvun voimistamiseksi viennin kautta.
  • Pidemmän ajan kasvu- ja työllisyyskehityksen kääntäminen ennakoitua positiivisemmaksi edellyttää hallituksen kaavaileman tapaisia uudistuksia niin työmarkkinoilla kuin hyödykemarkkinoillakin sekä julkisessa sektorissa.
  • Julkista taloutta on vallitsevassa tilanteessa järkevää sopeuttaa vaalikauden aikana hallitusohjelmaan kirjatulla ja JTS:ssä vahvistetulla 4 mrd. eurolla.

Julkisen talouden kehitys ja EU-säännöstö:

  • Julkisen talouden alijäämä pysyy koko suunnitteluperiodin 3 % alapuolella. Alijäämä painui viime vuonna 2, 7 prosenttiin bkt:sta. Seuraavien 5 vuoden aikana alijäämä pienenee asteittain saavuttaen 1,6 prosenttia bkt:sta vuonna 2020. Etlan arvio julkisen talouden alijäämästä ennusteperiodilla on kuitenkin hieman pessimistisempi kuin JTS-arvio.
  • Ns. rakenteellinen alijäämä ei kuitenkaan pienene koko periodilla vakaus- ja kasvusopimuksen edellyttämällä tavalla.
  • Julkisen velan kriteeri täyttyy lähivuosina, koska velkaa arvioitaessa EU:n kriisimaille annetut ns. solidaarisuusmaksut (noin 2,9 % bkt:sta) otetaan huomioon ja kun velalle tehdään suhdannekorjaus. Muutaman vuoden kuluessa, kun suhdannekorjaus pienenee talouden kasvun myötä, tämänkin mittarin suhteen EU-kriteerin saavuttaminen on vaikeaa.

Ongelmakohtia:

  • Koulutuksen ja tutkimuksen menojen merkittävä leikkaus ei voi olla vaikuttamatta kielteisesti osaamispääoman kehittämiseen ja talouden innovaatiokyvyn parantamiseen. Kärkihankerahoitus korvaa jossain määrin, mutta ei kokonaan näitä menoleikkauksia kolmen ensimmäisen vuoden aikana. Olisikin pohdittava keinoja vähentää näitä ongelmia ilman että menojen kokonaismäärää olennaisesti muutetaan. Yksi mahdollisuus voisi olla valtion omistaman yhtiövarallisuuden hyödyntäminen korkeakoulujen pääomien vahvistamiseksi.
  • Tilapäisten kärkihankemenojen hyödyllisyys riippuu siitä, kyetäänkö niillä luomaan julkiseen toimintaan pysyvää tehokkuuden kohentumista ja yksityiselle sektorille sellaista uutta tuotannollista pohjaa, jota ilman tällaista tukea ei syntyisi ja joka kykenee menestymään ilman myöhempää tukea. Vaatimukset viranomaisten kyvylle kohdentaa panostukset oikein ovat tavattoman suuret.
  • Kuntien talouden tasapainottumisen onnistuminen tavoitellulla tavalla riippuu paljon kuntien ratkaisuista, joihin valtio ei suoraan pysty itsehallinnon takia vaikuttamaan. Tältä osin julkisen talouden suunnitelman pitävyyteen liittyy erityistä epävarmuutta.

Vesa Vihriälä