Jorma Ollila: Vanhaan takertuminen vahingoittaisi talouden kykyä luoda vaurautta

Teknologian kehityksen ja markkinamekanismin toiminnan kahlitseminen vahingoittaisi talouden kykyä luoda vaurautta ja pahimmillaan juuri niitä, joiden asemaa vanhaan takertumalla halutaan suojata, sanoi Etlan hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila tutkimuslaitoksen 70-vuotisjuhlaseminaarissa 29. elokuuta. Muutokseen liittyy kuitenkin suuria haasteita. Niiden hallitsemiseen tarvitaan hyvää politiikkaa, jolla voidaan tukea teknologisen kehityksen myönteisiä piirteitä ja hillitä sen aiheuttamia ongelmia,

Ei ole liioiteltua sanoa, että elämme jälleen yhtä murrosta sekä Suomessa että globaalisti. Murroksen tausta on epäilemättä monitahoinen, emmekä selvästikään vielä ymmärrä tapahtumien luonnetta kovin hyvin. Yksi yhteinen nimittäjä näyttää kuitenkin olevan laajalle levinnyt pelko siitä, että tekninen kehitys, kilpailu ja globalisaatio eivät synnyttäisikään vaurautta ja hyvinvointia sillä tavalla kuin viime vuosikymmeninä on totuttu ajattelemaan, Ollila totesi.

Kehittyneissä maissa pelätään, että työpaikat katoavat alhaisemman kustannustason maihin tai että maahanmuuttajat vievät ne. Kaikkein eniten pelätään kuitenkin sitä, että digitalisaatio tuhoaa yhä laajemmin perinteisiä, hyvän ja vakaan ansiotason turvanneita työpaikkoja ja että tilalle tulee vain matalan palkkatason tilapäistöitä ja pakkoyrittäjyyttä. Populistiset poliitikot ovat hyödyntäneet näitä pelkoja tehokkaasti, Ollila huomautti.

On olemassa ilmeinen vaara, että teknologian kehityksen, vapaakaupan sekä työn ja muiden tuotantopanosten liikkuvuuden ratkaiseva merkitys hyvinvoinnin kasvulle tulee sivuutetuksi. En tarkoita tällä sitä, että muutokseen ei liittyisi suuria haasteita, joiden hallitsemiseen tarvitaan hyvää politiikkaa. Tarkoitan sitä, että epärealistiset pyrkimykset kahlita teknologian kehitystä ja markkinamekanismin toimintaa vahingoittavat talouden kykyä luoda vaurautta ja pahimmillaan juuri niiden asemaa, jota vanhaan takertumalla halutaan suojata, Ollila korosti.

Jorma Ollilan koko puheen voi ladata Etlan 70-vuotisjuhlaseminaarin sivulta, samoin Vesa Vihriälän puheen.