Etlan Vihriälä ennakoi kehysriihestä nippua työllisyystoimia

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ennakoi STT:n haastattelussa 6.2.2017, että hallituksen kevään puoliväliriihestä tulee nippu työllisyystoimia, mutta ei uusia säästöjä.

Työllisyystilanteen parantumisen takia Vihriälä uskoo, että tulossa voi olla toimia, joilla ihmisiä näkökulmasta riippuen kannustetaan tai patistetaan ottamaan työtä vastaan.

Vihriälä uskoo, että keinovalikoimaa työllisyystoimiin haetaan viimevuotisesta virkamiestyöryhmän paketista, josta nousi silloin iso äläkkä. Vihriälän mukaan pöydällä voivat olla porrastukset ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, kannustinloukut ja paikallisen sopimisen edistäminen yli kilpailukykysopimuksessa sovitun.

Puoliväliriihen anti voikin olla viime syksyn budjettiriihen toisinto, eli tukku erilaisia työllisyystoimia, ei yhtä isoa uudistusta.

– Todella iso asia olisi paikallisen sopimisen edistäminen lainsäädäntöpuolelta, mutta luulen että se on suljettu pois, Vihriälä sanoi.

Vihriälä arvioi, että kehysriihessä huhtikuussa ei tehdä uusia säästöjä, jottei virinnyt talouskasvu ja työllisyyden parantuminen vaarantuisi.

Hän muistuttaa, että samoilla alueilla on sekä paljon työttömiä että avoimia työpaikkoja. Hän uskoo, että nyt on viime vuotta otollisempi aika toimiin, joilla kannustetaan ihmisiä työmarkkinoille ja ottamaan työtä vastaan.

– Nyt kun työpaikkoja näyttää syntyvän ainakin jossakin määrin, niin tarjontapuolen työllisyystoimien tekeminen pitäisi olla poliittisesti helpompaa, Vihriälä sanoi.

Lue koko STT:n artikkeli tästä Lapin Kansan sivuilta.