Eduskunnan työ- ja elinkeinojaostolle yritystukijärjestelmän keskeisistä ongelmista

Maliranta Mika

Suomen yritystukijärjestelmässä on neljä keskeistä ongelmaa, jotka kytkeytyvät toisiinsa:

  1. painopiste ei ole riittävän vahvasti ja selkeästi innovaatiotoiminnan tukemisessa
  2. innovaatiotukien painopiste ei ole riittävän selvästi ulkoisvaikutuksissa
  3. muiden päämäärien tavoittelu syö innovaatioiden tukemisen tehoa
  4. yritystukijärjestelmän hajanaisuus aiheuttaa tehottomuutta.

Taloustieteen piirissä vallitsee suuri yksimielisyys siitä, että yritystuilla voidaan tietyissä tilanteissa ja tietyin ehdoin saada aikaan myönteisiä hyvinvointivaikutuksia kansantaloudessa. Tällainen tilanne on silloin, kun yritystukien avulla onnistutaan korjaamaan markkinapuutteita.

Ehdottomasti tärkeämpi perustelu yritystuille pohjautuu kuitenkin ns. negatiivisiin tai positiivisiin ulkoisvaikutuksiin. Yrityksille voidaan antaa tukea esimerkiksi innovaatiotoimintaan liittyvien, tiedon leviämisestä johtuvien positiivisten ulkoisvaikutusten vuoksi. Kyse on siitä, että kun joku yritys parantaa tuottavuuttaan panostamalla innovaatioihin, niin myös muut yritykset voivat hyötyä tästä parantuneen tuottavuutensa kautta. Vaikutus voi syntyä siitä, että tuottavuutta parantava tieto leviää yritysten välillä. Työntekijöiden, ja varsinkin innovaatiotyötä tekevien työntekijöiden liikkuvuus on yksi tiedonleviämisen mekanismi. Tällaisessa tilanteessa oman voiton maksimointiin keskittyvät yritykset panostavat innovaatioihin vähemmän kuin mitä olisi koko kansantalouden näkökulmasta optimaalista. Julkinen valta voi korjata tilannetta kannustamalla yrityksiä panostamaan innovaatioihin enemmän mitä niiden yksityinen voitonmaksimointi edellyttäisi.

On näyttöä siitä, että innovaatiopanostuksien sosiaaliset tuotot ovat korkeampia kuin niiden yksityiset tuotot. Tämä kertoo positiivisista ulkoisvaikutuksista sekä siitä, että julkisen sektorin kannattaa yrittää lisätä kansantalouden innovaatiopanostuksia yli sen tason, mitä yritykset tekisivät niitä puhtaasti oman voitontavoittelunsa perusteella. Yritystuet ovat yksi väline keinovalikoimassa.

On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaisiin yrityksiin innovaatiotukea kohdennetaan. Olennaista olisi siis lisätä kansantaloudessa ennen kaikkea sellaista teknologista kehitystyötä, jonka tulokset hyödyttävät tuetun yrityksen lisäksi myös muita yrityksiä. Julkisen vallan tulisi panostaa erityisesti sellaisiin projekteihin, joista syntyy positiivisia ulkoisvaikutuksia tuottavuutta vahvistavan uuden tiedon leviämisen välityksellä. Painopiste tulisi olla ennen kaikkea sellaisissa yleiskäyttöisissä eturintamateknologioissa, jotka tarjoavat tuottavia soveltamismahdollisuuksia useilla aloilla. Tällaista kehitystyötä tehdään kansantalouden innovatiivisimmissa yrityksissä.

Suomessa yritystukia myönnetään moniin muihinkin tarkoituksiin kuin innovaatioiden lisäämiseen. Tuen päämääränä voi olla uusien työpaikkojen synnyttäminen tai olemassa olevien työpaikkojen säilyttäminen. Tuottavuus- ja työpaikkavirtakirjallisuus on kuitenkin osoittanut, että työpaikkoja tuhoutuu tyypillisesti eniten kunkin toimialan heikoimmin tuottavissa yrityksissä ja niitä syntyy toimialan tuottavimmissa yrityksissä. Innovaatiopolitiikka on siis onnistuessaan samalla myös hyvää työllisyyspolitiikkaa.

Tukia myönnetään myös kansainvälistymiseen. Tällaista tukea on kasvavassa määrin kytketty innovaatioiden tukemiseen. Kansainvälisen kaupan kirjallisuus kuitenkin kertoo, että vientiin ryhtyvät ja siinä menestyvät yleensä vain toimialojen kaikkein tuottavimmat yritykset. Suhteellisen harvalukuinen joukko (tuottavia) yrityksiä kattaa yleensä erittäin suuren osan maan viennistä – varsinkin pienen maan viennistä. Onnistunut innovaatiopolitiikka on samalla myös onnistunutta ”vientipolitiikkaa”.

Suomen yritystukijärjestelmä on kokonaisuudessaan sekava ja hajanainen. Osin tämä johtuu siitä, että yritystuilla on monenlaisia tavoitteita, joita varten on luotu monia politiikkavälineitä. Sekavuutta lisää myös se, että yritystukia jakavia toimijoita on useita. Näihin ongelmiin kiinnitettiin huomiota Suomen innovaatiojärjestelmä kansainvälisessä arvioinnissa vuonna 2009.  Järjestelmän sekavuus on synnyttänyt suorastaan oman toimialan, jonka liiketoimintamalli perustuu tukijärjestelmän tuntemiseen ja tehokkaaseen hyödyntämiseen. Tämä aiheuttaa kansantaloudellisia hyvinvointitappioita, koska tähän sitoutuvilla resursseilla olisi kansantaloudessa hyödyllisempiä käyttötarkoituksia. Kyse on vaihtoehtoiskustannuksista. Aidosti innovatiivisimmat yritykset eivät ole useinkaan kaikkein taitavimpia sukkuloimaan monimutkaisessa yritystukijärjestelmässä, ja hyvä niin, koska sukkuloinnin opettelu vie resursseja innovatiivisuuden kehittämiseltä.

Mika Maliranta