Europe Facing Great-Power Competition
Tutkimusryhmä: Kasvu, kansainvälinen kauppa ja kilpailu Tutkimus alkoi: 2021 Tutkimus päättyi: 2021 Tutkimusta sponsoroi: Valtioneuvoston kanslia (TEAS-rahoitus)

Tutkimuksesta vastaa:

Europe Facing Great-Power Competition

Europe Facing Great-Power Competition

Tutkimushankkeen tavoitteena on selvittää Kiinan ja Yhdysvaltojen väliseen suurvaltakilpailuun liittyviä geoekonomisia uhkia ja mahdollisuuksia Euroopan Unionille ja eritoten Suomelle, sekä arvioida tähän liittyviä toimintavaihtoehtoja.

Kilpailu teknologian strategisesta hallinnasta on kuumimmillaan Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä, mutta sen vaikutukset ulottuvat myös muualle. Myös Eurooppa, Suomi ja näillä aloilla toimivat yritykset ovat alttiita geoekonomisille (eli taloudellisten toimintojen hyödyntäminen poliittisten päämäärien saavuttamiseksi) riskeille, joilla saattaa olla suurta merkitystä markkinoille pääsyn ja niillä toimimisen kannalta. Tästä syystä tarvitaan parempaa ymmärrystä teknologiakilpailuun liittyvistä keskinäisriippuvuuksista ja haavoittuvuuksista sekä kehittyneempiä tapoja tunnistaa ja arvioida geoekonomisia riskejä.

Tutkimushanke jakautuu neljään työpakettiin.

Ensimmäisessä työpaketissa kartoitetaan ja arvioidaan suurvaltakilpailuun liittyviä geoekonomisia riskejä ja muodostetaan niiden pohjalta Suomeen räätälöity riskiarvio.

Toisessa työpaketissa kootaan tilastotietoa kartoittamaan Suomen taloudellisia riippuvuuksia Kiinasta ja Yhdysvalloista sekä arvioidaan eurooppalaisten ja suomalaisten teknologiayritysten kehitys- ja toimintamahdollisuuksia näiden riippuvuuksien valossa.

Kolmannen työpaketin tavoitteena on selvittää erinäisten teknologisten keskinäisriippuvuuksien vaikutuksia Suomen teknologiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.

Neljännessä työpaketissa arvioidaan Euroopan Unionin toimia varautua ja vastata Kiinan ja Yhdysvaltojen kiihtyvään taloudelliseen ja teknologiseen kilpailuun sekä näiden toimien vaikutuksia Suomelle.

 

Etla toteuttaa hankkeen yhteistyössä VTT:n ja hanketta koordinoivan Ulkopoliittisen instituutin (FIIA) kanssa.

Tutkimuksesta vastaa: