Toimialojen kannattavuus, työpaikkavirrat ja luova tuho Suomen tehdasteollisuudessa

Maliranta MikaMäättänen Niku

Tiivistelmä

Usein pelätään, että uudet teknologiat kiihdyttävät työpaikkojen tuhoutumista ja johtavat pääoman tulo-osuuden kasvuun. Tarkastelemme Suomen tehdasteollisuutta koskevan yritysaineiston avulla, onko tällaista kehitystä nähtävissä Suomessa. Jaamme toimialat neljään ryhmään niiden teknologisen tason perusteella käyttäen OECD:n luokitusta.

Pääoman tulo-osuus riippuu teknologian lisäksi myös yritysten välisestä kilpailusta. Kilpailu vaikuttaa kahden eri mekanismin kautta vastakkaisiin suuntiin. Yritysten kilpailulla työvoimasta on palkkoja kohottava vaikutus, mikä pienentää pääoman tulo-osuutta.

Toisaalta yritysten välisessä kilpailussa vain tuottavuudeltaan parhaimmat yritykset pysyvät markkinoilla ja kasvavat. Tällainen kilpailun aikaansaama yritysten välinen rakennemuutos – tai ”luova tuho” – tuottavien ja kannattavien yritysten eduksi nostaa pääoman tulo-osuutta toimialan tasolla.

Luova tuho on ollut erityisen voimakasta korkean teknologian toimialoilla. Työpaikkojen syntymis- tai tuhoutumisasteissa ei kuitenkaan näy selkeätä trendiä missään toimialaryhmässä.

Myöskään pääoman tulo-osuus ei ole kasvanut 1990-luvun puoliväliin verrattuna edes korkean teknologian toimialoilla, sillä palkkojen nousu yrityksissä on kompensoinut yritysrakenteiden muutoksesta aiheutuvan luovan tuhon vaikutuksen.

Profitability of Industries, Labour Market Flows, and Creative Destruction in Finnish Manufacturing

Abstract

An often-expressed concern is that new technologies related to e.g. automation and robotization accelerate job destruction and increase the capital income share. We use Finnish plant and firm level data to see whether these developments are taking place in Finland. We sort industries into four groups based on their technology level using an OECD industry classification.

The capital share depends not just on technology but also on competition between firms. Competition influences the capital income share via two opposing mechanisms. On the one hand, competition for workers increases the wage level thereby decreasing the capital income share. On the other hand, competition accelerates the process of “creative destruction”, where the most productive and profitable firms expand while others downsize or exit the market altogether. This process works to increase capital income share.

We find that there is a lot of creative destruction occurring in industries with a high level of technology. However, there is no clear trend in job creation or destruction rates in any of the four industry groups. The capital income share has not increased from mid 1990s to 2006 even in industries with a high technology level.

Julkaisun tietoja

Tuloksia tutkimuksesta
Verotuksen muutospaineet ja tulevaisuuden verojärjestelmä
Tutkimusryhmä
Makrotalous ja julkistalous
Sarja
ETLA Muistio - ETLA Brief 74
Päiväys
17.12.2018
Avainsanat
Luova tuho, Pääoman tulo-osuus, Työpaikkavirrat
Keywords
Creative destruction, Capital income share, Labour market flows
ISSN
2323-2463
JEL
033, E25
Sivuja
9
Kieli
Suomi