Toimialakatsaus Syksy 2021

Tiivistelmä

Toimialakatsauksen toimialaennusteet on tehty Etlan syyskuussa julkaistun syksyn Suhdanne-makroennusteen yhteydessä. Toimialakatsaus sisältää yksityiskohtaista tietoa eri toimialoilta. Se kattaa teknologiateollisuuden, metsäteollisuuden, kemianteollisuuden ja elintarviketeollisuuden, rakentamisen sekä yksityisen palvelusektorin.

Koko tehdasteollisuuden tuotos kasvaa Etlan ennusteen mukaan tänä vuonna neljä prosenttia ja ensi vuonna kolme prosenttia. Arvonlisäys kasvaa vastaavasti reilut seitsemän ja reilut kaksi prosenttia.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennin arvo nousi Tullin tilastojen mukaan kuluvan vuoden tammi–elokuussa lähes 12 prosenttia vuoden takaisesta. Ennusteemme mukaan sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotoksen määrä lisääntyy 7 prosenttia tänä vuonna ja 4 prosenttia ensi vuonna.

Kone- ja metallituoteteollisuuden vientitilauskannan arvo oli syyskuun lopulla 14 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuotta aiemmin ja 6 prosenttia korkeammalla tasolla kuin edellisellä neljänneksellä. Arviomme mukaan koneiden ja laitteiden tuotannon määrä kasvaa tänä vuonna reilut 3 prosenttia, ja ensi vuonna kasvu kiihtyy edelleen. Metallituotteiden tuotanto puolestaan kasvaa tänä vuonna runsaan prosentin. Vuosina 2022–2023 tuotanto lisääntyy ennusteemme mukaan puolisen prosenttia vuodessa.

Kulkuneuvoteollisuuden viennin määrä kasvaa syyskuussa julkaistun ennusteemme mukaan tänä vuonna noin 15 prosenttia ja vuonna 2022 yhä noin 13 prosenttia. Kulkuneuvojen osuus koko tavaraviennin arvosta oli kuluvan vuoden tammi–elokuussa melkein 7 prosenttia. Arviolta noin puolet Uudenkaupungin autotehtaan tuotannosta menee Saksan kautta Yhdysvaltoihin. Uudenkaupungin autotehtaalle valmistui myös syyskuun puolivälissä Valmet Automotiven toinen akkutehdas (toinen toimii Salossa). Lähivuosina akkujärjestelmien liikevaihto voi jopa saavuttaa ajoneuvovalmistuksen liikevaihdon.

Viime vuoden nollakasvun jälkeen metallien jalostuksen toimialan tuotoksen määrä kasvaa tänä vuonna kahdeksan prosenttia (arvonlisäys 30 prosenttia). Toisaalta ensi vuonna kasvu jää tuotoksen osalta uudelleen nollan tuntumaan.

Metsäteollisuuden osuus Suomen koko tavaraviennin arvosta oli 20 prosenttia kuluvan vuoden tammi–elokuussa. Paperiteollisuuden osuus (ml. kartonki ja paperimassa) oli runsaat 14 prosenttia, ja sen viennin arvo nousi 14 prosenttia edellisvuodesta. Arvioimme koko toimialan (ml. kartonki ja sellu) tuotoksen määrän kasvavan tänä vuonna noin 6 prosenttia ja seuraavina vuosina noin puolitoista prosenttia.

Kemianteollisuudessa arvonlisäyksen määrän selvä aleneminen viime vuonna kääntyy tänä vuonna noin seitsemän prosentin kasvuun kemikaalien, kemiallisten tuotteiden ja lääketeollisuuden sekä kumi- ja muovituotteiden valmistuksen vetämänä. Sen sijaan öljynjalostus on vielä miinuksella Nesteen huoltoseisokin seurauksena. Ensi vuonna kemianteollisuuden kasvu on maltillisempaa, noin kolme prosenttia.

Etlan ennusteen mukaan rakentamisen arvonlisäys jää tänä vuonna suunnilleen viime vuoden tasolle mutta kääntyy ensi vuonna keskimäärin vajaan kahden prosentin kasvuun. Rakennusaineteollisuudessa kehitys on kuitenkin huomattavasti tätä parempaa tänä vuonna, kun taas ensi vuonna osat kääntyvät.

Tässä katsauksessa tarkasteltujen yksityisten palvelualojen kehitys on ollut pandemian aikana hyvin erilaista. Keskimäärin vähittäiskauppa sekä informaatio- ja viestintäpalvelut ovat pärjänneet hyvin, joskin niidenkin sisällä on toimintaa, jota pandemia kohteli kaltoin. Sen sijaan majoitus- ja ravitsemisala, liikennetoimiala sekä matkailuun liittyvät palvelut ovat olleet pandemiasta eniten kärsineiden joukossa. Kysynnän normalisoituessa toimialojen kysyntätilanne palautuu käänteisesti siihen nähden, mitä pandemian aikana tapahtui. Palautuminen kestää kuitenkin alasta riippuen jopa suunnilleen koko ennustejakson. Lisäksi pandemian ajoittainen paheneminen voi aiheuttaa rajoitusten kiristämistä uudelleen ja siten kysynnän väliaikaista alenemista, kuten loppusyksyllä 2021 on koettu. Uudet rajoitukset koettelevat eniten juuri niitä palveluja, joita pandemia on muutenkin koetellut pahiten.

Kaupan alalla moottoriliiketoiminta on elpynyt päättyvän vuoden aikana selvästi. Uusien autojen myynti on kuitenkin kärsinyt niiden tuotannon ongelmista. Myös vähittäiskaupan kova tahti on jatkunut. Ennusteemme mukaan toimialojen tilanne normalisoituu vuoden 2022 aikana.

Kuljetus ja varastointi sekä majoitus- ja ravitsemisala ovat alkaneet toipua rokotekattavuuden myötä kuluvan vuoden aikana. Vuosikeskiarvoina tarkasteltuna voimakkain elpyminen tapahtuu vuoden 2022 aikana olettaen, ettei pandemia aiheuta merkittäviä negatiisivia yllätyksiä. Toipuminen jatkuu kuitenkin vielä vuonna 2023.

Kiinteistöala on suhteellisen vakaan ja rauhallisen kasvun ala, johon pandemia ei kokonaisuutena ottaen suuresti vaikuttanut. Siten elpyminenkään ei näy merkittävänä nousuna.

Ammatillisessa, tieteellisessä ja teknisessä toiminnassa sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnassa oli pandemian aikana huomattavia alakohtaisia eroja. Monet toiminnot, kuten mainos- ja työllistämistoiminta, ovat jo pitkälti palautuneet, mutta erityisesti matkatoimistojen liikevaihdon määrä oli alkusyksystä vielä huomattavasti normaalia pienempää. Ennusteemme mukaan elpyminen on jo tänä vuonna keskimäärin ollut voimakasta, mutta jatkuu edelleen vuoteen 2023 erityisesti matkailuun liittyvien palvelujen osalta.

Julkaisun tietoja

Päiväys
24.11.2021
Sivuja
98
Kieli
Suomi