Toimialakatsaus 2019:2

Tiivistelmä

Etla arvioi syyskuussa julkaistussa ennusteessaan, että koko teollisuuden tuotos kasvaa vuosittain noin 1,5 prosenttia vuosina 2019–2021. Teollisuustuotannon volyymi-indeksin (2015=100) mukaan koko teollisuuden tuotanto kasvoi kuluvan vuoden tammi-syyskuussa kausitasoitettuna ja työpäiväkorjattuna 2,4 prosenttia viimevuotisesta. Tuotanto väheni keskimäärin 0,6 prosenttia EU:ssa.

Suomessa sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotanto kohosi kuluvan vuoden tammi-syyskuussa peräti 13 prosenttia vuodentakaisesta. Tuoreiden tietojen mukaan tuotantolukuihin sisältyy myös palveluita ja globaalia tuotantoa. EU:ssa tuotantomäärä jäi keskimäärin runsaat 2 prosenttia edellisvuotista pienemmäksi. Suomessa tehtyjen työtuntien määrä vähenee hieman vuosina 2020–2021 ja arvonlisäyksen määrä nousee, jolloin työn tuottavuus kasvaa selvästi.

Metallien jalostuksen tuotanto väheni EU:ssa tammi-syyskuussa keskimäärin 3,1 prosenttia ja Suomessa 6 prosenttia vuodentakaisesta. Kaasuputkitoimitusten ansiosta viennin määrä kuitenkin kohosi tammi-elokuussa peräti 14 prosenttia viimevuotisesta.

Koneiden ja laitteiden valmistus lisääntyi tammi-syyskuussa runsaat 3 prosenttia edellisvuodesta. Metallituotteiden valmistus kasvoi vajaat 5 prosenttia. Molempien toimialojen tuotanto väheni EU:ssa keskimäärin prosentin. Uudenkaupungin autotehtaalla tuotanto jää lähikuukausina aiemmin suunniteltua pienemmäksi. Koko maailman henkilöautojen tuotanto väheni 7,3 prosenttia vuoden 2019 alkupuoliskolla. Saksassa tuotanto supistui 11 prosenttia. EU-maissa valmistetuista henkilöautoista Yhdysvaltoihin suuntautuneen viennin määrä väheni 7,1 prosenttia, niiden osuus viennistä oli 11,6 prosenttia.

Paperiteollisuuden (ml. kartonki ja sellu) tuotanto on tänä vuonna supistunut Suomessa selvästi enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Suomen tuotanto putosi tammi-syyskuussa kausitasoitettuna ja työpäiväkorjattuna 3,5 prosenttia vuodentakaisesta. Ranskassa tuotantomäärä laski 2,9 prosenttia, Saksassa 2,4 prosenttia ja EU-maissa keskimäärin prosentin edellisvuodesta. Puutuoteteollisuuden vienti vähenee sekä tänä että ensi vuonna, kun rakentamisen kasvuvauhti Euroopassa hidastuu ja poliittinen tilanne Pohjois-Afrikassa on epävakaa. Alan vientihinnat ovat kääntyneet laskuun, joten kannattavuus heikkenee hieman viimevuotisesta.

Kemianteollisuuden investoinnit nousevat tänä vuonna noin 1,4 miljardiin euroon, valtaosa alan investoinneista on tuotantokapasiteetin korvaamista. Uusien tilausten arvo nousi tammi-syyskuussa vain 0,7 prosenttia vuodentakaisesta, mikä oli kuitenkin enemmän kuin metalli- ja paperiteollisuudessa. Saksassa kemikaalien tuotanto on romahtanut, tammi-syyskuussa pudotus oli 9 prosenttia viimevuotisesta. Öljyn kysyntä maailmassa kasvaa ensi vuonna vain 1,2 prosenttia. Suomessa koko kemianteollisuuden tuotos kasvaa runsaat 2 prosenttia tänä vuonna ja prosentin vuonna 2020.

Elintarviketeollisuuden vienti Venäjälle on tänä vuonna noussut tuntuvasti, vaikka Venäjä suojaakin omaa tuotantoaan elintarvikkeiden tuontikielloilla. Eniten vietiin valmistettua kotieläinrehua.

Rakentamisen kasvu pysähtyy pariksi vuodeksi asunto- ja liikerakentamisen supistumisen vuoksi. Toimialan kapasiteetin käyttöaste alenee ja työvoiman käyttö vähenee. Alan yritykset säilyttävät hyvän kannattavuuden. Pääomavaltaisen rakennusaineteollisuuden tuotteiden kysyntä seuraa talon- sekä maa- ja vesirakentamisen aktiviteettia, ja niinpä alan tuotanto supistuu hieman ensi vuonna.

Yksityisten palvelutoimialojen tuotos kasvaa reilun prosentin sekä tänä että ensi vuonna. Kaupan alan arvonlisäys kasvaa kuluvana vuonna keskimäärin hyvin hitaasti. Vähittäiskaupan kehitys on muuta kauppaa parempaa. Ensi vuonna kasvu hieman piristyy. Majoitus- ja ravitsemistoiminnan tuotoksen kasvu on hieman hidastumassa. Ravitsemispalvelujen liikevaihdon määrä on kasvanut tasaisemmin kuin majoituspalvelujen. Huoneenkäyttöasteen ja yöpymisen hintojen edelleen jatkunut nousu tukee investointeja. Venäläisten ja kiinalaisten matkailijoiden yöpymisten määrä on kasvanut eniten viimeisen puolen vuoden aikana.

Kuljetuksen ja varastoinnin toimialan arvonlisäyksen kasvu hidastuu yhteen prosenttiin tänä ja ensi vuonna yleisen talouskehityksen hidastuessa. Rahoitus- ja vakuutusalan arvonlisäys alenee hieman ensi vuonna. Sitä heiluttaa mm. sijoitustuottojen kehitys, mikä tekee sen ennustamisesta hyvin vaikeaa. Myös liike-elämää palvelevien toimialojen yhteenlasketun arvonlisäyksen kasvuvauhti hidastuu ensi vuonna, mutta pysyy ripeämpänä kuin muilla toimialoilla.

 

Toimialaennusteet on tehty syyskuussa pohjautuen silloin käytettävissä olleisiin virallisiin tilastotietoihin niin, että toimialaennuste oli sopusoinnussa Etlan Suhdanne 2019:2 -julkaisun makroennusteen kanssa. Tilastokeskus julkaisi kuitenkin pian tämän jälkeen kansantalouden tilinpidon uudet historialuvut toimialatasolla. Nämä poikkeavat joillain toimialoilla selvästi niistä luvuista, joiden pohjalta ennusteet on tehty. Kyseessä on tasokorjaus. Uudet tilastot eivät vaikuta Toimialakatsauksessa esitettyihin prosentuaalisiin muutosennusteisiin.

Julkaisun tietoja

Päiväys
26.11.2019
Sivuja
88
Kieli
Suomi