Toimialakatsaus 2018:1

Etla arvioi maaliskuussa julkaistussa ennusteessaan, että koko teollisuuden tuotos kasvaa 4,3 prosenttia tänä vuonna ja 4,1 prosenttia vuonna 2019. Teollisuustuotannon volyymi-indeksin alkuperäisen sarjan (2015=100) mukaan koko teollisuuden tuotanto kasvoi kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa 4,4 prosenttia viimevuotisesta. Teollisuustuotanto kasvaa odotusten mukaisesti.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa työpanos vähenee seuraavan viiden vuoden aikana vain vähän. Työn tuottavuus on nousussa viime vuosiin verrattuna, mutta jää kuitenkin vuosina 2018-2022 selvästi edellistä viisivuotisjaksoa pienemmäksi. Metallien jalostuksen toimialaa varjostavat Yhdysvaltojen asettamat teräs- ja alumiinitullit, mutta ne eivät ainakaan toistaiseksi koske EU-maita. Kylmävalssatut levytuotteet ruostumattomasta teräksestä olivat viime vuonna koko Suomen tavaraviennin viidenneksi tärkein vientituote. Näistä alle prosentti vietiin Yhdysvaltoihin. Metallien jalostuksen vienti kasvaa ennustevuosina noin 2 prosentin vuosivauhtia.

Koneiden ja laitteiden tuotanto Suomessa on piristynyt tuntuvasti ja oli kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa 3,2 prosenttia korkeampi kuin vuoden 2008 vastaavana ajanjaksona. Myös metallituotteiden tuotannon kasvuvauhti on nyt korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin. Kulkuneuvoteollisuuden tuotanto kasvaa tänä vuonna Etlan arvion mukaan runsaat 20 prosenttia ja ensi vuonna noin 15 prosenttia, kun sekä moottoriajoneuvojen että telakkateollisuuden tilaustilanne on erittäin hyvä.

Paperiteollisuuden (ml. kartonki ja sellu) tuotanto kasvoi tammi-maaliskuussa huomattavasti enemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Alan yritysten kotimaan toimipaikkojen uudet tilaukset ovat vahvassa kasvussa. Puutuoteteollisuuden yritykset investoivat tänä ja ensi vuonna Suomeen, Ruotsiin, Viroon ja Venäjälle. Alan tuottavuuden nousu on työllisyyden laskun ansiota. Kemianteollisuus investoi tänä vuonna runsaat miljardia euroa, mikä on toimialan investointien normaalitaso. Tästä runsaat 400 miljoonaa euroa satsataan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Elintarviketeollisuuden kannattavuuden odotetaan hieman paranevan ensi vuonna. Vienti kasvaa vuonna 2019 jonkin verran hitaammin kuin kansainvälinen vientikysyntä. Tevanake-teollisuudessa ei enää juuri ole liikaa kapa-siteettia. Työpanoksen määrä vähenee vain vähän ennustejaksolla.

Koko rakentamisen arvonlisäyksen arvioidaan kasvavan 3,5 prosenttia tänä vuonna. Uudisrakentaminen kasvaa runsaat 4 prosenttia ja sen vetämänä myös maa- ja vesirakentaminen laajenee. Teollisuuden rakentaminen sen sijaan supistuu tänä vuonna pari prosenttia suuren investointiperinnön takia. Ensi vuonna rakentaminen kasvaa 3 prosenttia. Alan vahva kasvu on merkittävästi lisännyt rakennusyritysten investointeja ja työllisyyttä. Rakentamisen kannattavuus on parin vuoden aikana kohentunut vajaat 2 prosenttiyksikköä 14 prosenttiin. Ennustejaksolla alan kannattavuuden arvioidaan pysyvän ennallaan.
Yksityisten palvelutoimialojen tuotos kasvaa 2,8 prosenttia tänä vuonna ja 2,2 prosenttia vuonna 2019. Kaupan alan arvonlisäyksen kasvutahti hidastuu tänä vuonna vajaaseen 3 prosenttiin ja reiluun 2 prosenttiin ensi vuonna. Myyntiä tukee kotitalouksien reaalisen ostovoiman kasvu, joka perustuu työllisyyden vahvistumiseen, palkkojen nousuun sekä maltilliseen hintakehitykseen. Tukkukaupan kasvua tukevat edelleen hyvin kehittyvät rakennusala ja teollisuus. Työn tuottavuus on alalla kasvussa.

Majoitus- ja ravitsemistoiminnan vahvaa kehitystä tukevat kotitalouksien hyvin kehittyvä reaalinen ostovoima sekä kansainvälisen matkailun kasvu. Toimialan tuotos kasvaa tänä vuonna vajaat 3 prosenttia ja ensi vuonna vajaat 2 prosenttia. Hotellien korkea huoneenkäyttöaste on tukenut investointeja ja tuo alalle lisäkapasiteettia lähivuosina. Kuljetuksen ja varastoinnin toimialaa tukevat edelleen hyvin kasvavat tavaravienti, rakentaminen ja yksityinen kulutus sekä kansainvälinen matkustajaliikenne.

Rahoitus- ja vakuutusalan kehitys on ollut vakaata eikä kasvun esteitä tiedustelujen mukaan ole. Rahapolitiikan kasvava eriytyminen Yhdysvalloissa ja euroalueella muuttaa rahoitusmarkkinoiden globaalia toimintaympäristöä. Kotitalouksien asuntolainakanta Suomessa oli helmikuun lopussa 2 prosenttia vuodentakaista suurempi. Kiinteistö- ja liike-elämää palvelevan toiminnan tuotoksen ja työpanoksen kehitys oli viime vuonna ripeää. Arvioimme tämän suuntaisen kehityksen jatkuvan, joskin hieman aiempaa hitaampana.

Julkaisun tietoja

Päiväys
29.05.2018
Sivuja
76
Kieli
Suomi