Toimialakatsaus 2016:1

Etla arvioi maaliskuussa julkaistussa ennusteessaan, että teollisuuden tuotos kääntyy tänä vuonna runsaan prosentin kasvuun. Teollisuustuotannon volyymi-indeksin alkuperäisen sarjan mukaan koko teollisuuden tuotanto kasvoi tammi-huhtikuussa 0.2 prosenttia viimevuotisesta ja työpäiväkorjattuna 0.3 prosenttia. Teollisuustuotannon hidas elpyminen on alkamassa.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden uusien vientitilausten arvo on edellisvuotista suurempi. Vienti kääntyy tänä vuonna kasvuun, mutta vientihinnat alenevat edelleen. Metallien jalostuksen tuotanto kehittyy huomattavasti suotuisammin kuin EU:ssa keskimäärin. Kapasiteetin käyttöaste on viime kuukausina noussut tuntuvasti. Kone- ja metallituoteteollisuuden tilauskannan vahva nousu on viime vuonna saatujen risteilijätilausten ansiota. Koneiden ja laitteiden tuotantomäärä on EU-maissa keskimäärin yhä pienempi kuin vuoden 2008 alussa. Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa tuotantomäärät ovat vähentyneet selvästi enemmän kuin Suomessa. Metallituotteiden valmistus on supistunut samaa tahtia Ruotsissa kuin Suomessa.

Paperiteollisuudessa (ml. sellu- ja kartonkiteollisuus) on tällä hetkellä liikaa kapasiteettia. Investointiaste kuitenkin nousee huomattavasti sekä tänä että ensi vuonna. Puutuoteteollisuudessa tuotannon hinta ja kannattavuus pysyy ennustevuosina lähes vakaana. Kemianteollisuudessa työn tuottavuus nousee tänä ja ensi vuonna, kun tuotanto kääntyy kasvuun ja työpanos hieman vähenee. Elintarviketeollisuuden viennistä vain runsaat 7 prosenttia meni tammi-maaliskuussa Venäjälle elintarvikkeiden tuontikiellon seurauksena. Ruotsissa alan tuotannon väheneminen alkoi jo useita vuosia ennen Venäjän tuontikieltoa. Samanaikaisesti tuotanto Liettuassa, Puolassa ja Virossa on lisääntynyt huomattavasti. Tevanake-teollisuudessa on runsaasti liikaa kapasiteettia, ja tehtyjen työtuntien kokonaismäärä vähenee edelleen. Samanaikaisesti yksikkötyökustannukset alenevat.

Rakennustuotannon arvioidaan nousevan vajaat 4 prosenttia tänä vuonna, kun uudisrakentamisen tuotannon kasvu vauhdittuu erityisesti asuntojen mutta myös yritysten ja yhteisöjen talonrakennusten kohdalla. Maa- ja vesirakentamisen nopea kasvu jatkuu suurten rakennushankkeiden tukemana. Rakennusalan kannattavuuden koheneminen ja rakennustuotannon kasvu lisäävät alan työn kysyntää merkittävästi vuosina 2016–2017.

Yksityisten palvelutoimialojen tuotos kasvaa runsaan prosentin tänä ja ensi vuonna. Tukkukauppa kasvaa rakentamisen piristyttyä muuta kauppaa nopeammin. Vähittäiskauppa kasvaa vain hitaasti tänä ja ensi vuonna. Alan työllisyys parani tammi-maaliskuussa. Venäläisten matkailijoiden yöpymisten määrän laskun on kompensoinut muiden ulkomaisten matkailijaryhmien selvä kasvu. Ravitsemistoiminnan liikevaihto kasvaa kuitenkin nopeammin kuin majoitustoiminnan. Liikennepalvelujen kysynnän kasvua tukevat rakentamisen, teollisuuden ja ulkomaankaupan piristyminen sekä ulkomaisten matkailijoiden määrän lisääntyminen. Rahoitus- ja vakuutusalalla työllisten määrä pysyy suhteellisen vakaana, ja toimialan myynnin määrä kasvaa viime vuotta hitaammin. Kiinteistö- ja liike-elämää palvelevan toiminnan tuotanto kasvaa tänä vuonna hieman viimevuotista hitaammin.

Julkaisun tietoja

Sivuja
74
Kieli
Suomi