Toimialakatsaus 2014:2

Berg-Andersson BirgittaKaseva HannuMankinen Reijo

ETLA arvioi syyskuussa julkaistussa ennusteessaan, että teollisuustuotanto kääntyy vasta ensi vuonna noin 2 prosentin kasvuun ja kasvaa runsaat 3 prosenttia vuonna 2016. Teollisuustuotannon volyymi-indeksissä alkaa jo nyt näkyä elpymisen merkkejä. Yksityisten palvelutoimialojen tuotos kasvaa prosentin ensi vuonna ja 3 prosenttia vuonna 2016. Rakentaminen kääntyy vajaan 2 prosentin kasvuun vuonna 2015 ja vuonna 2016 kasvuvauhti nousee vajaaseen 3 prosenttiin.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden viennin kehitys on kaksijakoinen. Tietokoneiden sekä elektronisten ja optisten laitteiden vienti kääntyi jo keväällä vahvaan kasvuun, mutta sähkölaitteiden vienti supistuu vielä tänä vuonna. Viisivuotisjaksolla 2014-2018 koko toimialan vienti kasvaa keskimäärin kolmisen prosenttia. Metallien jalostuksen kansainvälinen kysyntä kasvaa lähivuosina melko hitaasti. Alan kannattavuus on kuitenkin kohenemassa. Kone- ja metallituoteteollisuuden uusien tilausten arvo nousi merkittävästi kolmannella neljänneksellä, lähinnä kahden risteilijätilauksen ansiosta.

Koneiden ja laitteiden tuotanto ja vienti kääntyi syyskuussa kasvuun pitkään jatkuneen supistumisen jälkeen, mikä vahvisti koko tavaravientiä.

Paperiteollisuuden (ml. sellu- ja kartonkiteollisuus) investointiaste pysyy lähivuosina melko matalana. Alan kansainvälinen kysyntä kasvaa hyvin hitaasti, koska sähköisen median merkitys kasvaa mikä vähentää painopaperin tarvetta. Puutuoteteollisuudessa hintojen lievä nousu vahvistaa kannattavuutta. Kemianteollisuus on viennin arvo-osuuksilla mitattuna suurin toimiala. Investointiaste pysyy ennustevuosina viime vuosien tasolla ja alan kansainvälisten osakkeiden tuotto näyttää pysyvän hyvin korkeana.

Elintarviketeollisuuden vienti supistuu vielä ensi vuonna Venäjän elokuussa asettaman elintarvikkeiden tuontikiellon johdosta. Vajaa kolmannes alan viennistä menee Venäjälle. Kapasiteetin käyttöaste on silti viime kuukausina pysynyt melko vakaana. TEVANAKE-teollisuudessa työpanos vähenee edelleen ensi vuonna, joten työn tuottavuus nousee.

Rakennusalalla uudistuotanto ja korjausrakentaminen lisääntyvät ensi vuonna suurin piirtein samaa tahtia. Tuotannon tehostamis- ja sopeutustoimista huolimatta alan yritysten kannattavuus jää pitkän aikavälin keskiarvoa heikommaksi. Kaupan tuotanto kääntyy lähivuosina vain lievään nousuun, sillä kotimarkkinat elpyvät varsin hitaasti.

Majoitus- ja ravitsemisalalla suhdannenäkymät ovat normaalia heikommat. Myös liikennepalvelujen suhdannetilanne on edelleen heikko. Rahoitus- ja vakuutusalalla työpanos nousee hieman ensi vuonna, mutta luottokannan kasvun arvioidaan jatkuvan aiempaa vaimeampana. Liike-elämää palvelevan toiminnan suhdannenäkymät pysyvät vaimeina vielä ensi vuonna.

Julkaisun tietoja

Päiväys
11.12.2014
Sivuja
71
Kieli
Suomi