Toimialakatsaus 2014:1

Berg-Andersson BirgittaKaseva HannuMankinen Reijo

ETLA arvioi maaliskuussa julkaistussa ennusteessaan, että teollisuustuotanto kääntyy tänä vuonna vajaan 3 prosentin kasvuun ja kasvaa runsaat 4 prosenttia vuonna 2015. Muutamilla suurilla toimialoilla teollisuustuotanto on viime kuukausina kehittynyt odotettua heikommin. Yksityisten palvelutoimialojen tuotoksen arvioitiin keväällä kasvavan prosentin tänä vuonna ja 3 prosenttia vuonna 2015. Rakentamisen odotettiin supistuvan vajaat 2 prosenttia vuonna 2014 ja kääntyvän vajaan 2 prosentin kasvuun vuonna 2015.

Sähkö- ja elektroniikkateollisuuden kannattavuus on viime vuosina heikentynyt tuntuvasti, mutta se kohenee hieman ennustejaksolla. Teollisuustuotannon volyymi-indeksin mukaan tuotannon väheneminen on jatkunut vielä kuluvan vuoden tammi-huhtikuussa. Metallien jalostuksen kapasiteetin käyttöaste on useamman vuoden ollut melko vakaa, mutta kuluvan vuoden alussa se nousi selvästi. Investointiaste on hieman alentunut ja pysyy lähivuosina vakaana. Koneiden ja laitteiden vienti on viime kuukausina jäänyt selvästi odotettua pienemmäksi, mikä heikentää koko tavaravientiä. Henkilöautojen vienti sen sijaan on vahvassa nousussa.

Paperiteollisuuden (ml. sellu- ja kartonkiteollisuus) tuotanto ja vienti kasvavat hitaasti alan kansainvälisen kysynnän tahdissa. Puutuoteteollisuuden vienti sen sijaan kasvaa nopeammin kuin kansainvälinen kysyntä. Kemianteollisuus on viennin arvo-osuuksilla mitattuna suurin toimiala. Kemikaalien ja kumi- ja muovituoteteollisuuden vientihinnat ovat hitaasti kääntymässä nousuun. Alan kansainvälisten osakkeiden tuotto näyttää jatkavan vahvaa nousuaan. Elintarviketeollisuuden työpanoksen arvioidaan pysyvän vakaana. Alan kannattavuus kohenee selvästi kun yksikkötyökustannukset alenevat hieman ja tuotoksen hinta samanaikaisesti nousee. TEVANAKE-teollisuuden suhdannenäkymät ovat hieman parantuneet.

Rakennusalalla uudistuotannon alamäki pysähtyy aikaisintaan kuluvan vuoden jälkipuoliskolla. Tilausten vähyys ja kustannusten kohoaminen rasittavat rakennusyritysten kannattavuutta. Rakennusalan työpaikkojen määrä vähenee vielä tänä vuonna. Kaupan tuotanto pysyy lähes viime vuoden tasolla vaimean kotimaisen kysynnän seurauksena. Majoitus- ja ravitsemisalalla suhdannenäkymät pysyvät epävarmoina. Vuoden lopulla kannattavuuden odotetaan kuitenkin hieman kohenevan. Liikennepalvelujen kysyntä pysyy vielä tänä vuonna vaimeana. Työn tuottavuus kasvaa lähivuosina 1-2 prosenttia vuodessa. Rahoitus- ja vakuutusalan kannattavuus ja vakavaraisuus vahvistuivat viime vuonna. Luottokannassa ei odoteta suuria muutoksia lähivuosina. Liike-elämää palveleva toiminta elpyy hitaasti. Sen tuotannon kasvu pysyy 1-2 prosentin tuntumassa sekä tänä että ensi vuonna.

Julkaisun tietoja

Päiväys
19.06.2014
Sivuja
69
Kieli
Suomi