Postitoiminnan kehitys vuoteen 2020

Rantala Olavi

Tiivistelmä

Postin jakelu- ja tuotantovolyymi on pienentynyt ja postitoiminnan kannattavuus on heikentynyt viime vuosina. Selvityksessä ennustetaan postitoiminnan jakelu- ja tuotantovolyymin sekä kannattavuuden ja työllisyyden kehitystä vuoteen 2020. Kirjepostin ja lehtien jakelumäärien ennakoidaan vähenevän edelleen muun muassa internetin käytön yleistymisen takia. Postitoiminnan tuotannon yksikkökustannukset kasvavat, koska välituotekustannukset lisääntyvät suhteessa tuotannon volyymiin. Suuri osa postitoiminnan käyttämistä välituotepanoksista on liikenteen toimialalta ostettuja kuljetuspalveluita. Välituotekustannuksista johtuva tuotannon yksikkökustannusten kasvu heijastaa sitä, että posti joutuu muun muassa yleispalveluvelvoitteensa takia käyttämään entisessä määrin kuljetuspalveluita suhteessa laskusuunnassa olevaan postinjakelun määrään. Postitoiminnan tulevaa kannattavuutta rasittaa se, ettei tuotannon yksikkökustannusten kasvua voida nykyistä enempää siirtää postilähetysten hintoihin. Postitoiminnan kannattavuuteen ei siten ole odotettavissa paranemista vuoteen 2020 mennessä nykytilaan verrattuna. Postin jakelu- ja tuotantovolyymin pienentyessä postitoiminnan työllisyys heikkenee edelleen vuoteen 2020 mennessä.

Development of Postal Services Until 2020

Abstract

Postal service volumes have diminished and the profitability of postal and courier activities has weakened in Finland in recent years. The study evaluates the development of the service volumes, profitability and employment of postal and courier activities until 2020. The distribution volumes of letters and newspapers will continue to decline in the future because of the increasing internet use in communication. This will increase the unit cost of production in postal service activities because the universal service obligation tends to increase the transportation costs of letters in relation to the distribution volumes. The profitability of postal services is not expected to improve until 2020 because the increasing unit costs can hardly be passed on to the producer price of postal services in the future to a greater extent than today. Moreover, the diminishing postal service volumes will lead to decreasing employment in postal and courier activities.

Julkaisun tietoja

Sarja
ETLA Raportit - Reports 18
Päiväys
18.11.2013
Avainsanat
Postinjakelu, Yleispalveluvelvoite, Kannattavuus
Keywords
Postal services, Universal service obligation, Profitability
ISSN
2323-2447, 2323-2455 (Pdf)
JEL
C53, L87
Sivuja
26
Kieli
Suomi