Nuorten työllisyydestä ja työttömyydestä hyvin vaihteleva kuva

Asplund RitaVanhala Pekka

Tiivistelmä

Tilastokeskuksen virallisia nuorisotyöttömyyslukuja on aika ajoin kritisoitu siitä, että ne yliarvioivat nuorten työttömyyden, kun moni työttömäksi luokiteltu nuori on todellisuudessa päätoiminen opiskelija. Vastaavaa keskustelua nuorten työllisyyden ’oikeasta’ tasosta ei ole käyty. Kuitenkin on tärkeää tuottaa mahdollisimman luotettava kuva myös nuorten työllistymisestä ja työnteosta. Erityisen keskeiseksi näkökohdaksi tämä nousee tarkasteltaessa nuorten koulusta työelämään siirtymäpolkujen muotoa ja ominaispiirteitä. Osoittautuu, että Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston sisältämän pääasiallisen toimintatiedon korjaaminen opiskelijoiden suhteen selkeyttää merkittävällä tavalla kuvaamme peruskoulun jälkeisten opintojen yleisyydestä, jatkuvuudesta, keskeyttämisestä ja mahdollisesta uudelleen aloittamisesta, eli ratkaisevan tärkeistä vaiheista nuorten koulusta kohti työelämää johtavilla poluilla.

Julkaisun tietoja

Sarja
ETLA Muistio - ETLA Brief 19
Päiväys
18.12.2013
ISSN
2323-2463
Sivuja
8
Kieli
Suomi