Korona-sokki talouteen – Missä määrin Suomi on riippuvainen ulkomaisista arvoketjuista?

Tiivistelmä

Korona-viruksen leviäminen on jo aiheuttanut häiriöitä globaalien arvoketjujen toimintaan. Analysoimme, missä määrin suomalaiset yritykset ja toimialat ovat riippuvaisia näiden arvoketjujen kautta hankittavista raaka-aineista, komponenteista ja muista välituotteista, joita yritykset käyttävät omassa tuotannossaan.

Tulosten mukaan tuontiriippuvuus on erityisen suurta elektroniikkakomponenteissa, moottoriajoneuvojen osissa sekä lääkevalmisteissa ja lääkkeiden lähtöaineissa. Yli 80 prosenttia näistä välituotteista ostetaan ulkomailta.

Monella yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisellä alalla osuudet jäävät matalammiksi. Elintarviketeollisuuden välituotteista 20 prosenttia hankitaan ulkomailta, maataloudessa 14 prosenttia ja energiahuollossa 25 prosenttia.

Tuloksissa tuli esiin myös se, että arvoketjujen globalisoituminen saavutti ainakin toistaiseksi huippunsa vuonna 2012. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös monesta muusta maasta.

On vaarana, että viruksen leviäminen ja sitä estävät toimenpiteet tulevat aiheuttamaan merkittäviä tuotannon menetyksiä ja tarjontarajoitteita. Siksi talouspoliittisilla toimenpiteillä olisi pyrittävä edesauttamaan arvoketjujen uudelleenjärjestelyjä.

Corona-shock Hits the Economy – To What Extent Finland Is Dependent on Global Value Chains?

Abstract

The spread of Coronavirus (SARS-CoV-2) has caused distortions to global value chains. This report studies how dependent Finnish companies and industries are on raw materials, components and other intermediate goods/services that they use in their own production.

Our results suggest that the great majority of the supply of key intermediates such as electronic components, parts of motor vehicles and medical products and their ingredients are sourced abroad. Over 80% of these intermediate goods/products are sourced abroad. In several industries critical to society, the shares are substantially lower. In the Food industry, 20% of intermediate goods are sourced abroad. In Agriculture and in the Energy supply the shares are 14% and 25%, correspondingly.

The spread of Coronavirus and the corresponding preventive measures cause distortions to global value chains. Therefore, economic policy should provide means and tools that help to sustain and re-organize them.

Julkaisun tietoja

Sarja
ETLA Muistio - ETLA Brief 87
Päiväys
26.03.2020
Avainsanat
Arvoketju, Tuonti, Tuontiriippuvuus, Resilienssi, Arvonlisä
Keywords
Global value chain, GVC, Imports, Dependence, Resilience, Value added
ISSN
2323-2463
JEL
F14, F23, L14
Sivuja
9
Kieli
Suomi