Challenges of Nordic labour markets: A polarization of working life?

Asplund RitaBarth ErlingLundborg PerMisje Nilsen Kjersti

Työmarkkinoiden‘polarisoituminen’ tarkoittaa, että työllisyys kasvaa hyvin palkatuissa, korkeaa osaamista vaativissa ammateissa, mutta myös osaamis- ja palkkajakauman alimpaan osaan kuuluvien tehtävien osalta. Vastaavasti työllisyyden osuus kaventuu jakauman keskiosaan sijoittuvissa ammateissa. Tässä paperissa osoitetaan, että tällainen U-muotoinen työllisyyskehitys on nähtävissä myös Pohjoismaiden työmarkkinoilla ja että kehitys muistuttaa keskeisiltä osin Yhdysvaltojen työmarkkinoilla tapahtunutta kehitystä. Tulokset paljastavat niin ikään, että työllisyyden muutokseen ovat vaikuttaneet erityisesti tietyt ammatit ja tehtävät : korkeapalkkaisilla asiantuntijatehtävien kasvu, matalapalkkaisilla henkilö- ja turvallisuuspalvelujen kasvu sekä keskipalkkaisilla toimistotöiden suhteellisen määrän vähentyminen. Lisäksi selvitetään, missä määrin osaamisryhmien välisten palkkaerojen muutos on mahdollisesti vahvistanut tai hidastanut työllisyyskehityksen polarisoitumista. Tulokset kertovat, että työllisyyden U-muotoinen kehitys säilyy likimain samanlaisena myös suhteellisten palkkojen muutosten huomioon ottamisen jälkeen. Esitetyt tulokset viittaavat siten siihen, että myös Pohjoismaat ovat siirtyneet tietotaitoihin pohjautuvasta teknologisesta kehityksestä (skill-biased technological change) ei-rutiininomaisia tehtäviä korostavaan teknologiseen kehitykseen (non-routine-biased technological change) – tai, pikemmin, niiden yhdistelmään – ja että Pohjoismaiden palkkarakenteiden erityispiirteet (kuten suhteellisen pienet palkkaerot ja jäykät palkat) eivät ole juurikaan vaimentaneet tätä muutosta.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1251
Päiväys
2011
Avainsanat
työmarkkinat, polarisoituminen, ammatti, suhteellinen palkka
Keywords
labour market, polarization, occupation, relative wages
JEL
J21,J23,J31
Sivuja
30
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Kieli
Englanti