Should Sweden Join the EMU? An Analysis of General Equilibrium Effectsthrough Trade

Alho Kari E.O.

Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, pitäisikö Ruotsin liittyä EMUun. Tarkastelu perustetaan yleisen tasapainon ulkomaankauppavaikutusten selvittämiseen, jotka liittyvät yhtenäisvaluuttaan siirtymiseen. Vaikutusten analyysi perustuu ulkomaankaupan gravitaatiomalliin, joka johdetaan ja estimoidaan paperissa, sekä kirjallisuudessa saatuihin arvioihin EMUn kauppavaikutuksista. Gravitaatiomallille esitetään vaihtoehtoinen johtaminen, joka perustuu eksplisiittisesti monopolistiseen kilpailuun vientimarkkinoilla ja joka on yleisempi kuin aiemmin kirjallisuudessa. Päinvastoin kuin usein, johdettu malli sallii realistisen oletuksen epäsymmetrisistä keskinäisistä kauppavirroista. Tämän jälkeen malliin perustuen esitetään suoraviivainen metodi, jonka avulla voidaan päätellä kaupan esteen poistamisen yleisen tasapainon mukaiset vaikutukset. Numeerisesti sovellamme menetelmää Ruotsin mahdolliseen liittymiseen EMUun. Tulokset puoltavat EMUun laajenemista, eivätkä osoita tästä aiheutuvan kaupan siirtymää nykyisille euroalueen maille tai muille Euroopan maille. Toisaalta vaikutusten stokastinen simulointi osoittaa, että näihin vaikutusarvioihin liittyy merkittävä
epävarmuus.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1245
Päiväys
2011
Avainsanat
EMU, Ruotsi, gravitaatiomalli, yleisen tasapainon vaikutukset, kaupan esteet
Keywords
EMU, Sweden, gravity model, general equilibrium effects, trade barriers
JEL
F12,F15
Sivuja
15
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Kieli
Englanti