Tutkimusympäristö muutoksessa – Tutkijoiden näkemykset SHOK:n, korkeakoulukeksintölain ja yliopistolain vaikutuksista

Tahvanainen Antti-JussiNikulainen Tuomo

Tässä selvityksessä arvioidaan Suomen innovaatiojärjestelmässä vuosien 2007–-2010 aikana tapahtuneiden merkittävien uudistusten vaikutusta suomalaiseen tutkimusympäristöön yliopistotutkijoiden näkökulmasta. Keskeisimpiin yliopistotutkijoita koskeviin uudistuksiin lukeutuvat Strategisen Huippuosaamisen Keskittymien (SHOK) perustaminen, korkeakoulukeksintölain voimaan astuminen vuoden 2007 alussa, ja yliopistolain muutokset 2009-–2010. Selvityksessä pyritään edustavasti kartoittamaan 1700 eri tutkimusaloja ja 11 suomalaista tutkimusyliopistoa edustavan tutkijan kokemuksia yllä mainittujen uudistusten aiheuttamista muutoksista tutkimuksen toimintaedellytyksiin ja tutkimuksen tekemiseen. Yhteenvetona voidaan todeta, että kaikki kolme muutosta on otettu keskimäärin varsin pessimistisesti vastaan. Etenkin varsinaista tutkimustoimintaa suunnitellusti hyödyttävät vaikutukset herättivät eriäviä mielipiteitä tutkijoissa. Toimintaan liittyvän hallinnollisen taakan koettiin lisääntyvän, eikä tieteen tason ja laadun uskota ainakaan parantuvan. Lisäksi tutkimushankkeiden ja rahoitussyklien pidentymiseen liittyvät hyötyväitteet torjutaan järjestelmällisesti. Sen sijaan koettiin, että muutokset ajavat pikemminkin yliopistotoiminnan kaupallistumista ja tähän liittyvien puitteiden paranemista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muutokset kannustaisivat yksittäisiä tutkijoita kaupallistamaan löydöksiään aiempaa paremmin. Pääsääntöisesti tähän liittyvät väitteet torjuttiin. Pessimistisistä tuloksista välittyykin kuva, jonka mukaan yliopistojen kaupallistuminen tapahtuisi tutkijoiden näkemyksien mukaan tieteen toimintaedellytysten kustannuksella. Kokonaisuudessaan tulokset ovat huolestuttavia, sillä pessimistinen näkemys tieteen ja tutkimuksen tilasta innovaatiojärjestelmän muutosten jälkeen saattaa heijastaa turhautumista, pelkoa ja epävarmuutta suomalaisen tutkimuksen tulevaisuudesta tutkijoiden keskuudessa.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1233
Päiväys
2010
Avainsanat
innovaatiojärjestelmä, yliopistolaki, yliopistokeksintölaki, SHOK, tutkimusympäristö, innovaatiopolitiikka
Keywords
Innovation system, Universities Act, University Inventions Act, Strategic Centres for Science, Technology and Innovation, research environment, innovation policy
JEL
O30,O38,O33,O34
Sivuja
18
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Kieli
Suomi