Kenelle yritystuet menevät?

Tilastokeskuksen yritysaineistojen tutkimuslaboratoriossa on tutkijoiden käytettävissä yritysten julkista rahoitusta ja tukia koskeva tietokanta, jossa tätä tutkimusta tehtäessä oli tietoja vuosilta 2000–6. Aineistoa on toistaiseksi hyödynnetty tutkimuksissa hyvin vähän. Tämä raportti sisältää tukitietokantaan pohjautuvan kuvailevan analyysin julkisten yritystukien laajuudesta, niiden käytöstä ja kohdentumisesta. Yritystuiksi kutsumme raportissa kaikkia tietokannan tuki- ja julkisen rahoituksen muotoja lainoista ja takauksista aina työllistämis- ja t&k-avustuksiin. Tulokset osoittavat muun muassa, että yritysten eri muodoissaan saamat tuet ovat varsin yleisiä, suuremmat yritykset saavat todennäköisemmin tukea kuin pienemmät ja että kerran tukea saaneet yritykset näyttäisivät hakevan ja saavan tukea suuremmalla todennäköisyydellä jatkossa kuin muut. Yritystukitietokanta antaa jo nyt varsin hyvän lähtökohdan tutkia kokonaisuutena tukien merkitystä ja vaikuttavuutta, vaikkakin siitä puuttuu vielä eräitä julkisia tuki- ja rahoitusorganisaatioita ja -muotoja.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1179
Avainsanat
yritystuet, julkinen yritysrahoitus, työ- ja elinkeinopolitiikka, Suomi
Keywords
public support, public finance, industrial policy, Finland
JEL
H81,L53,O25,Y10
Sivuja
39
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Saatavilla
Kieli
Suomi