Kuluttajat ja yritykset rahoitusmarkkinakriisissä – reaktioita ja näkemyksiä tulevasta

Ali-Yrkkö JyrkiKotiranta AnnuNikulainen TuomoPajarinen MikaRouvinen Petri

Tämä raportti tarkastelee rahoitusmarkkinakriisin vaikutuksia yrityksiin ja kotitalouksiin. Tätä varten tehtiin lokakuun 2008 lopussa kyselyt sekä Suomessa toimiville vähintään 10 hengen yrityksille (33 % eli 2 017 vastasi) että 15–74 vuotiaille suomalaisille (37 % ja 2 025 vastasi). Yli puolet yrityksistä katsoo, että niiden kohtaama markkinakysyntä on vähentynyt kriisin johdosta. Tällä hetkellä teollisuus on kaikissa suhteissa palveluita heikom-massa tilanteessa. Osin tämä liittyy siihen, että vienti- ja yritysten väliset markkinat näyttävät jarruttavan koti- ja kuluttajamarkkinoita kiivaammin. Tilanteen pitkittyessä ongelmat luonnollisesti leviävät. Yksityishenkilöiden rahoitustilanne on vakaa mutta silti neljä kymmenestä on tinkinut kulutuksestaan kriisin vuoksi. Kyselyhavaintomme viittaavat siihen, että kansainvälinen rahoituskriisi näkyy Suomessa erityisesti kysynnän ja kulutuksen hiipumisena, ei niinkään suorina rahoitusongelmina. Noin viidesosalla yrityksistä on ollut rahoituskriisistä johtuvia pulmia rahoituksessa. Lähinnä kysymys on ollut rahoituksen hinnasta tai luottoehtojen kiristymisestä. Kuitenkin vain n. 6 % yrityksistä katsoo, että ongelmia on ollut myös rahoituksen saatavuudessa. Ilman pikaista käännettä nyt lokakuussa synkentynyt tilanne kumuloituu ja johtaa taantumaan.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1158
Päiväys
2008
Avainsanat
rahoituskriisi, kuluttajakysely, yrityskysely, käyttäytyminen, Suomi
Keywords
financial crisis, consumer survey, firm survey, behavior, Finland
JEL
D91,D92,G21,Y1
Sivuja
86
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Kieli
Suomi