Large Corporations in the Finnish Economy

Pajarinen MikaYlä-Anttila Pekka

Suuryritykset Suomen yrityskentässä
Tämä työpaperi on osa laajempaa Pohjoismaista tutkimushanketta, jossa tarkastellaan 30 suurimman yrityksen roolia kussakin Pohjoismaassa. Analysoimalla 30 suurimman yrityksen merkityksen muutoksia yrityssektorissa pyrimme kuvaamaan myös laajemmin yrityskentän rakenteessa tapahtuneita muutoksia. Kansantalouden kannalta nämä suuryritykset ovat tärkeitä toimijoita. Lähes kaikilla niistä on liiketoimintaa useissa maissa ja ne tekevät merkittäviä päätöksiä kansainväliseen kauppaan ja tuotannon maantieteelliseen sijoittumiseen liittyen. Tulostemme valossa 30 suurimmalla yrityksellä on huomattava osuus yrityssektorin työllisyydestä ja tuotannosta Suomessa. Samoin niiden osuus tutkimus- ja kehittämistoiminnasta ja kansainvälisestä liiketoiminnasta on suuri. Kyseisten yritysten osuus kotimaan tuotannosta ja työllisyydestä on kuitenkin pienentynyt viime vuosikymmenten aikana. Toisaalta toimintojen uudelleenjärjestelyt esimerkiksi ulkoistusten ja verkostoitumisen kautta hämärtävät kokonaiskuvaa.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1138
Päiväys
2008
Avainsanat
monikansalliset yritykset, kansainvälinen liiketoiminta, rakennemuutos
Keywords
multinational firms, international business, structural change
JEL
F230,L250,O120
Sivuja
23
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Kieli
Englanti