Tutkimuksessa tarkastellaan Suomen alueiden tuotantorakenteiden kehitystä sekä alueiden välisiä tulotasoeroja ja niihin vaikuttavia tekijöitä integroituvassa maailmantaloudessa sekä aluepolitiikan haasteita. Maailmantalouden lisääntyvä avoimuus, sen mukanaan tuoma kasvava kilpailu ja sen vaikutus Suomen eri alueisiin on tutkimuksen keskeinen kysymys. Tutkimuksessa yhdistetään klassisen kansainvälisen kaupan teorian antama, suhteelliseen etuun perustuva selitys maiden tuotannon erikoistumiselle ja niin sanotun uuden talousmaantieteen kasautumisvoimiin perustuva selitys maan sisäiselle erikoistumiselle. Tutkimus on luonteeltaan pioneerityö, sillä aiemmin ei vastaavaa aluetalouden rakenteiden ja erikoistumisen tarkastelua ole maassamme tehty.
Tutkimuksessa osoitetaan, että niin sanotut kasautumisvoimat ohjaavat tuotannon sijoittumista Suomessa. Näitä ovat alueen taloudellinen koko ja markkinoiden läheisyys (ns. markkina-potentiaali), väli- ja lopputuotteita valmistavien yritysten väliset yhteydet ja sijoittuminen toistensa läheisyyteen, tuotannon mittakaavaedut sekä alueen koulutustaso ja t&k-toiminta. Tuotannon keskittyminen edellyttää myös, että työvoima liikkuu riittävästi alueelta toiselle ja että kasvukeskusten tuottavuuden kasvu on keskimääräistä nopeampaa. Koska työvoiman liikkuvuus on keskeinen edellytys tuotannon kasautumiselle, tutkimuksessa tarkastellaan muuttoliikettä Suomessa viimeisten lähes 50 vuoden aikana.
Aluepolitiikan osalta tutkimuksen johtopäätös on se, että kasautumista ei pidä estää, jos se perustuu ja johtaa kasvualueiden nopeampaan tuottavuuden kasvuun. Suomessa julkisten palveluiden määrässä henkeä kohti on merkittäviä eroja siten, että matalien vero- ja palkkatulojen alueilla julkisia palveluita henkeä kohti on enemmän kuin kasvualueilla. Näin ollen kunnallisveron tasausjärjestelmä ei hevin johda tilanteeseen, jossa muuttoliike voitaisiin pysäyttää tähän perustuen.
