Aineettomat investoinnit Suomen yrityksissä vuonna 2004. Kokeilu yritysaineistoilla

Maliranta MikaRouvinen Petri

Tässä raportissa tarkastellaan aineettomien investointien eriä Tilastokeskuksen mikroaineistoilla. Jo yritystasolla aineettomat investoinnit ovat suurempia kuin aineelliset ja niiden huomioiminen muuttaa käsityksiämme monista perussuureista : esimerkiksi yrityssektorin arvonlisäyksen taso on korjatuissa laskelmissa lähes kymmenyksen suurempi. T&k on noin kolmasosa kaikista yrityssektorin aineettomista investoinneista; tieto- ja viestintäteknologiaan liittyvät investointiluontoiset ohjelmistohankinnat ja sisäinen kehitystyö ovat lähes yhtä merkittävä erä, eikä muun muassa tuotemerkkien rakentamiseen liittyviä investointiluontoisia markkinointi- ja mainontamenojakaan tule vähätellä. Aineettomien investointien erät ovat selvässä yhteydessä toisiinsa : esimerkiksi sisäinen t&k on yhteydessä, paitsi ulkoa ostettuun t&k :hon, niin myös henkilöstökoulutukseen, ohjelmistoinvestointeihin sekä markkinointiin ja mainontaan. Sovellettu massaimputointiin perustuva lähestymistapa vaikuttaa lupaavalta jatkotutkimuksen kannalta.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1109
Päiväys
2007
Avainsanat
aineeton pääoma, yritysten investoinnit, kansantalouden tilinpito
Keywords
intangible capital, firm investment, national accounts
JEL
D92,E01,E22,O47
Sivuja
16
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Kieli
Suomi