Transferring Science-based Technologies to Industry – Does Nanotechnology Make a Difference?

Palmberg ChristopherPajarinen MikaNikulainen Tuomo

Nanoteknologian veikataan kehittyvän yleiskäyttöiseksi teknologiaksi ja muodostuvan talouskasvun lähteeksi tällä vuosisadalle, seuraten ICT :n jalanjäljissä. Nanoteknologia on vielä suurelta osin varhaisessa tiedelähtöisessä kehitysvaiheessa ja siten tällä hetkellä pääosin talouden kannalta eksogeeninen. Suomessa mielenkiinto nanoteknologiaa kohtaan on kasvamassa, mikä näkyy erityisesti suhteellisen suurissa julkisissa investoinneissa sekä tieteellisten julkaisujen määrässä. Yksi avainkysymys nanoteknologian kaupalliselle kehitykselle Suomessa, kuten myös muissakin maissa, on miten teknologian siirtoa korkeakouluista ja tutkimuslaitoksista yrityksiin saadaan luotua ja tarvittaessa tuettua edelleen. Tutkimus perustuu alalla toimiviin tutkijoihin ja keksijöihin suunnattuun laajaan kyselyaineistoon. Se keskittyy nanoteknologian siirtoon liittyviin erilaisiin ulottuvuuksiin, mahdollisuuksiin ja haasteisiin julkisen tutkimussektorin näkökulmasta. Kyselyn tulokset antavat uusia perspektiivejä nanoteknologian määritelmään. Selviä eroja on havaittavissa toimijoiden, siirtotapojen, soveltuvuusalojen ja kaupallistamisen osalta riippuen siitä, miten intensiivisesti tutkijat ovat tekemisessä nanoteknologian kanssa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei teknologian siirtoon liittyvissä haasteissa ole eroa tiedepohjaisten teknologioiden välillä. Lisäksi tutkimus raportoi yleisiä kyselyyn pohjautuvia perusjakaumia.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1064
Päiväys
2007
Avainsanat
nanoteknologia, Suomi, teknologian siirto, kyselyaineisto
Keywords
nanotechnology, Finland, technology transfer, survey data
JEL
O31,O32,O38
Sivuja
64
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Kieli
Englanti