Ulkoistus ja toimintojen siirrot Suomesta ulkomaille – Katsaus 2000-luvun alun tilanteesta

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan yritysten tekemiä ulkoistuksia sekä toimintojen siirtoja maasta toiseen. Tutkimustulosten mukaan 2000-luvun alkupuoliskolla Suomesta on siirtynyt ulkomaille toimintoja yhteensä noin 10 000-23 000 henkilötyövuoden verran. Vuositasolla tämä vastaa noin 1-2.5 % Suomessa vuosittain syntyvästä ja tuhoutuvasta työpaikkojen määrästä. Suurin osa ulkomaille siirtyneistä tehtävistä on koskenut valmistustoimintaa. T&k-toimintaa on Suomesta siirretty ulkomaille hyvin vähän. Ulkoistukset ovat kaikkein yleisintä palvelutoiminnoissa, mutta myös valmistus- ja t&k-toimintaa on ulkoistettu muille yrityksille. Tuotantotoiminnan ulkoistusten päämotiivit ovat olleet kapasiteetin ja joustavuuden lisääminen sekä kustannussäästöt. T&k-toiminnan ulkoistuksilla on useimmiten pyritty teknologian/
osaamisen hankkimiseen, joustavuuden lisäämiseen ja alhaisempiin kustannuksiin.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1059
Päiväys
2006
Avainsanat
investoinnit, tuotannon siirto ulkomaille, tutkimus ja kehitys, ulkoistus, monikansalliset yritykset, palvelut
Keywords
investment, offshoring, research and development, outsourcing, multinational firms, services
Sivuja
24
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Kieli
Suomi