Omistajuus ja yritysten menestyminen: analyysia suomalaisella aineistolla

Pajarinen MikaYlä-Anttila Pekka

Tutkimuksessa tarkastellaan omistajuuden ja omistusmuodon yhteyksiä yritysten menestymiseen. Tarkasteltavia omistajaryhmiä ovat perheyritykset, valtionyritykset, hajautetusti omistetut pörssiyritykset sekä ulkomaalaisomisteiset yritykset. Tutkimuksen empiirinen aineisto perustuu pääosiltaan Talouselämä-lehden suuryritysaineistoon vuosilta 1986–2004. Tutkimuksen keskeiset johtopäätökset pohjautuvat regressioanalyysiin, jossa omistusmuodon vaikutuksia on tutkittu kontrolloimalla keskeisiä yrityksen taustaominaisuuksia, kuten toimialaa, kokoa, ikää, innovatiivisuutta sekä vuosivaikutuksia. Tulosten mukaan perheyritykset ovat olleet kannattavuudeltaan ja vakavaraisuudeltaan vähintään yhtä hyviä kuin ulkomaalaisomisteiset yritykset, hajautetusti omistetut pörssiyritykset ja valtionyritykset. Ulkomaalaisomisteiset yritykset ovat puolestaan olleet keskimäärin kannattavampia kuin pörssi- ja valtionyritykset, mutta toisaalta ne ovat kasvaneet keskimäärin hitaammin kuin kolmen muun omistajaryhmän yritykset. Lisäksi tulokset antavat viitteitä siitä, että pienten yritysten kannattavuus ja kasvu ovat olleet parempia kuin suurten.

Julkaisun tietoja

Sarja
Keskusteluaiheita nro 1007
Avainsanat
Omistajuus, omistusrakenne, yritykset, yritysten menestyminen
JEL
G32,G34
Sivuja
42
Hinta
10 €
Painoversion saatavuus
Saatavilla
Kieli
Suomi