Using information on collective agreements and administrative data on mental ill-health, sickness absence, and job separations, we study the effect of decentralization on well-being at work in Finland. Our regression results with individual-and firm-level fixed effects show that decentralized wage bargaining leads to distinct outcomes for different employee groups. For example, white-collar employees in white-collar intensive firms show increased well-being at work. In contrast, all employees in blue-collar intensive firms show quite strong and negative responses to decentralization. Decentralization affects mostly job-separation behavior and mental ill-health, whereas no consistent effects for sickness absence are observed. Whether the mechanisms between decentralization and worker’s well-being is explained by pay dispersion, wage level, or different preferences toward wage policy needs to be explored further.
Aikaisemmassa kirjallisuudessa ei juuri ole tutkittu neuvottelujärjestelmässä ja sopimusten sisällössä tapahtuneiden muutosten vaikutuksia yksilöiden työhyvinvointiin, vaikka palkkaneuvottelut ovat yksi keskeisimpiä työelämän suhteiden kysymyksiä. Työehtosopimusten sisältö voi vaikuttaa työtyytyväisyyteen muun muassa palkkatason, palkkahajonnan tai paikalliseen sopimiseen liittyvien preferenssien kautta. Työhyvinvoinnin, työurien pidentämisen ja tuottavuuden näkökulmasta onkin tarve tuottaa uutta, päivitettyä tutkimustietoa palkkojen muodostumisesta ja niiden vaikutuksista myös työssä jaksamiseen. Esimerkiksi sairauspoissaoloista ja työpaikan vaihdosta koituu kustannuksia paitsi yksilöille myös yrityksille ja koko yhteiskunnalle.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan työehtosopimusjärjestelmän vaikutuksia työhyvinvointiin Suomessa. Työhyvinvoinnin mittareina käytämme rekisteritietoja sairauspoissaoloista, mielenterveydestä ja työpaikan vaihdosta. Erityistä huomioita kiinnitetään vaikutusten vaihteluun eri työntekijäryhmissä. Hyödynnämme yhdistettyä työnantaja-työntekijätilastoaineistoa vuosilta 2005–2013. Näihin aineistoihin yhdistetään tietoja työehtosopimusten sisällöstä ja maksetuista sairauspäivärahoista sekä tietoja mielenterveyteen liittyvistä lääkekorvauksista ja sairaalakäynneistä. Analyyseissä käytämme regressiomallia, jossa on sekä yksilö- että yritystason kiinteät vaikutukset.
Tulokset osoittavat, että paikallinen sopiminen on pääosin yhteydessä korkeampaan työhyvinvointiin. Toisaalta havaitsemme eroja eri työntekijäryhmien ja yritysten välillä. Esimerkiksi, toimihenkilöt (perinteistä teollisuustyötä tekevät) vaihtavat epätodennäköisemmin (todennäköisemmin) työpaikkaa, mikäli palkankorotuksissa on ollut paikallinen erä. Tämä yhteys on ilmeinen asiantuntijaintensiivisissä yrityksissä. Toisaalta paikallinen sopiminen voi johtaa heikentyneeseen mielenterveyteen kaikilla työntekijäryhmillä yrityksissä, joissa suurin osa työvoimasta koostuu perinteistä teollisuustyötä tekevistä työntekijöistä.
Erityisesti työntekijäryhmässä havaittu heikentynyt työhyvinvointi ei johtune palkkatasosta, sillä paikallinen sopiminen johtaa korkeampiin palkankorotuksiin. Yhteys voikin selittyä esimerkiksi paikalliseen sopimiseen liittyvien kielteisten näkemyksien kautta. Jatkotutkimuksessa onkin tärkeää pyrkiä ymmärtämään paikallisen sopimisen ja työhyvinvoinnin välisen yhteyden mekanismeja.
Tutkimustulokset tuottavat tärkeää ja politiikkarelevanttia tietoa työelämän laadun ja työhyvinvoinnin edistämiseksi, sillä työehtosopimuksien sisältöihin voidaan vaikuttaa sopijaosapuolien keskuudessa. Erityisesti tulevaisuuden pula-ammateissa työskentelevien työntekijöiden työhyvinvointi on tärkeää esimerkiksi väestön ikääntymisen vuoksi. Tulostemme mukaan erityishuomiota tulee keskittää teollisuustyöntekijöiden työhyvinvoinnin takaamiseksi.
