Convergence, income distribution, and the economic crisis in Europe

Tässä tutkimuksessa analysoidaan sigma-konvergenssia (keskihajonta jaettuna keskiarvolla) Euroopan unionissa käyttämällä sekä henkeä että tehtyä työtuntia kohti laskettua ostovoimakorjattua bruttokansantuotetta. Yhdistämme konvergenssikehityksen Gini-kertoimella laskettuun tuloerokehitykseen. Lyhyitä taukoja lukuun ottamatta EU-maiden henkeä kohti lasketut bruttokansantuotteet ovat vuoden 1960 jälkeen konvergoituneet. Suuri taantuma oli huomattava häiriö tälle kehitykselle, ja EU15-alueen konvergenssi on kärsinyt pahasti. Pahiten ovat kärsineet Espanja, Kreikka, Kypros, Italia ja Portugali. Sen sijaan entiset siirtymätalousmaat ovat enimmäkseen edelleen kuroneet eroja umpeen. Pitkällä aikavälillä konvergenssi on ollut EU:ssa ripeämpää, kun bkt:n kasvu on ollut nopeampaa. Havaitsemme myös, että mitä korkeampi henkeä kohti laskettu bkt maassa on, sitä pienempiä maan sisäiset tuloerot keskimäärin ovat. Konvergenssikehitys on ollut riippumaton Gini-kertoimien muutoksista vuosina 2000–2011. Poikkeuksena on kuuden kiinnikurovan maan ryhmä, jossa nähdään positiivinen yhteys konvergenssin ja tuloerojen kasvun välillä. Tulosten mukaan sigma-konvergenssia on myös kansallisissa Gini-kertoimissa, jotka ovat lähentyneet toisiaan.

Julkaisun tietoja

Sarja
ETLA Working Papers 14
Päiväys
17.06.2013
Avainsanat
EU, bkt henkeä kohti, tuottavuus, sigma-konvergenssi, Gini-kerroin
Keywords
EU, GDP per capita, productivity, Sigma convergence, Gini coefficient
ISSN
2323-2420 , 2323-2439
JEL
F15, F43, O15, O47
Sivuja
19
Hinta
15 €
Painoversion saatavuus
Saatavilla
Kieli
Englanti