Etlan lounasseminaari 19.3.2019

Suomen talouden uudistustarpeet seuraavalla hallituskaudella

Millaisia uudistustarpeita on Suomen taloudessa, ja millaiset ovat talouspolitiikan vaihtoehdot seuraavalla hallituskaudella? Tämä on Etlan suhdanneseminaarin aihe tiistaina 19.3.2019 klo 12.00 – 14.15. Seminaaripaikkana on hotelli Kämpin Peilisali (2. krs), sisäänkäynti Kluuvikatu 2.

Tilaisuuden alussa ennustepäällikkö Markku Lehmus esittelee Etlan kevään 2019 suhdanne-ennusteen.  Talouspolitiikan tarpeita ja politiikkavaihtoehtoja pohtivaan paneeliin osallistuvat kansanedustajat Elina Lepomäki (kokoomus), Matti Vanhanen (keskusta), Touko Aalto (vihreät) ja Uudenmaan liiton muutosjohtaja Markus Sovala. Paneelin puheenjohtajana toimii Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.

Osallistumismaksu on 120 euroa + alv 24 %. Maksu sisältää ohjelman, seminaariaineiston ja kolmen ruokalajin lounaan juomineen. Osallistumismaksu laskutetaan tilaisuuden jälkeen. Mikäli osallistuminen perutaan viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen, perimme koko osallistumismaksun. Pyydämme ilmoittamaan, jos laskutusosoite on eri kuin kutsun lähettämisosoite. Tilaisuuden järjestää ja laskuttaa Etlan tytäryhtiö Taloustieto Oy.

Ilmoittautuminen ja erityisruokavaliot 11.3. mennessä sähköisesti (linkki) tai sähköpostitse tilaisuudet@etla.fi.

Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan!

 

Lounasseminaarin kutsu (liite)