Uutiset ja ajankohtaiset

Kreikan velkaohjelma taas syynissä – eurokriisi myös EtlaTalksin aiheena


Euromaat kokoontuvat jälleen loppuviikosta käsittelemään Kreikan lainaohjelman etenemistä. Eurokriisi on aiheena myös tänään julkaistussa EtlaTalks-keskustelusarjan toisessa osassa. Tytti Sulanderin haastattelussa on tutkija Tero Kuusi.

Etla ehdottaa: selvitystyö käyntiin korkeakoulujen lukukausimaksuista

 
Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja tutkimusjohtaja Niku Määttänen ehdottavat tänään julkaistussa muistiossaan, että hallitus käynnistäisi valmistelutyön korkeakoulujen lukukausimaksuista ja opintotukijärjestelmän uudistamisesta. Lisäksi Tekesin rahoituksesta ja yliopistojen pääomittamisesta tulisi tehdä ratkaisut jo hallituksen ns. puoliväliriihessä huhtikuussa.

Esimiehellä enemmän merkitystä kuin työkavereilla

Esimiehen tuella on suurempi merkitys työhyvinvoinnin kannalta kuin hyvillä työkavereilla. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö Antti Kauhanen kertoi Ylen Aamu-tv:ssä tuoreen tutkimuksen tuloksista ja siitä, mitkä muut seikat vaikuttavat työhyvinvointiin myönteisesti.

Esimiehen tuki kuuluu olennaisesti työhyvinvointiin

Esimieheltä ja työtovereilta saatu tuki on selvästi yhteydessä korkeaan työhyvinvointiin, käy ilmi Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen yhteisestä selvityksestä. Esimiehen tuki on vielä huomattavasti merkittävämpää kuin työtovereiden tuki. Selvityksen mukaan myös työmarkkinahistorialla eli aiemmin koetulla työttömyydellä on oma merkityksensä työhyvinvoinnille: työttömyys vähentää erityisesti luottamusta ja innostusta.

Uusi sarja EtlaTalks starttaa brexitillä


Etlan uusi nettivideosarja luotsaa ajankohtaisia aiheita Etlassa tehtävän tutkimuksen kautta ja esittelee samalla uusia kasvoja Etlan tutkijakaartista. Kaikkiaan kuuden keskustelun sarjasta julkaistaan uusi jakso Etlan netissä aina maanantaisin puolilta päivin.

Etla hakee TUTKIMUSHARJOITTELIJAA

Etla hakee tutkimusharjoittelijaa kahdentoista kuukauden harjoittelujaksolle.

Etsimme juuri valmistunutta (valmistumassa olevaa) taloustiedettä pääaineena opiskellutta maisteria, jota kiinnostaa tutkimustyö. Eduksi ovat hyvin suoritetut opinnot ja menetelmäsuuntautuneisuus. Hakemukset ilman todistusjäljennöksiä: tutkimusharjoittelija@etla.fi. Haku päättyy 22.4.2017.