Väestökehitystä tutkivat ekonomistit kokoontuivat kesäkuussa Etlassa

Parikymmentä väestö- ja taloustieteen tutkijaa kokoontui kesäkuun lopulla Etlaan esittelemään tutkimustuloksiaan ja keskustelemaan niistä. Kaksipäiväisessä työpajassa käsiteltiin monipuolisesti väestön ikääntymiseen ja perherakenteeseen liittyviä taloudellisia kysymyksiä.

Esimerkkinä on Helsingin yliopiston professorin Juha Alhon tulos, jonka mukaan usein käytetty oletus miesten ja naisten elinajanodotteiden lähentymisestä tulevaisuudessa ei välttämättä toteudu. Historiassa on sekä lähentymisen että eriytymisen jaksoja, jotka ovat toteutuneet eri maissa eri aikoihin. Suomen kuolleisuuskehitys on poikennut muiden Pohjoismaiden kehityksestä jo pitkään. Tutkimuksen tuloksilla on merkitystä esimerkiksi vanhusten taloudellisen turvan ja laitoshoidon tarpeen kannalta.

Toinen esimerkki on brittitutkimus, jossa osoitettiin Iso-Britannian hyötyvän merkittävästi maahanmuutosta. Tämä tulos ei saanut juurikaan painoarvoa Brexit-äänestyksessä.

Työpaja oli osa laajaa EU-rahoitteista tutkimusta “Mobilising the Potential of Active Ageing”, jota koordinoi professori Alan Walker Sheffieldin yliopistosta. Tarmo Valkonen johtaa ikääntymisen taloudellisia vaikutuksia tutkivaa työpakettia, jossa Etlan tutkijoista ovat mukana myös Jukka Lassila ja Niku Määttänen. He osallistuvat lisäksi eläkkeitä ja vanhustenhoivaa tutkivien työpakettien työhön.

Kokouksen esitykset löytyvät Würzburgin yliopiston verkkosivuilta.

Lisätietoja:
Tarmo Valkonen
+358 50 3296014
tarmo.valkonen@etla.fi