Teknologinen kehitys sekä tuhoaa että luo työtä

Julkisessa keskustelussa on usein esillä kaksi ääripäätä: joko teknologinen kehitys johtaa massatyöttömyyteen ja palkka-aleen, tai tuottavuuden kasvun myötä luvassa olisi runsaasti hyväpalkkaisia työpaikkoja.

Etlan tutkimuspäällikön Antti Kauhasen tulkinta on, ettei kumpikaan ole hyvä kuvaus tulevaisuudesta.

“Teknologinen kehitys sekä tuhoaa että luo työtä. Vaikutukset työmarkkinoihin riippuvat pitkälti siitä, kumpi näistä vaikutuksista on voimakkaampi”, Kauhanen kirjoittaa tänään julkaistussa ETLA-kolumnissaan.

Kauhanen kysyy, minkälaista sitten politiikan tulisi olla? Hänen mukaansa Acemoglun ja Restrepon mallista tulee hyvin todennäköisesti keskeisin malli, jonka avulla ekonomistit pohtivat teknologisen kehityksen vaikutuksia työmarkkinoilla. Tulevaisuudessa mallin avulla voidaan tutkia myös sitä, miten politiikalla pitäisi vastata teknologisen kehityksen luomiin haasteisiin. Tällä hetkellä tämä kysymys jää vielä avoimeksi.

“On kuitenkin selvää, että politiikkatoimenpiteitä mietittäessä  tulee kiinnittää huomiota ihmistyötä syrjäyttävän ja uutta ihmistyötä luovan teknologisen kehityksen väliseen suhteeseen. Esimerkiksi työmarkkinakitkat saattavat tarkoittaa sitä, että t&k rahoitusta tulisi suunnata enemmän ihmistyötä luoviin innovaatioihin”, Kauhanen kirjoittaa.

Lue koko ETLA-kolumni tästä.