Kaikki Suomeen tulleet investoinnit eivät näy tilastoissa

Suorien sijoitusten tilastot eivät kuvaa kovinkaan hyvin ulkomaisten yritysten investointeja. Erityisesti vuoden 2007 jälkeen suorat sijoitukset ovat aliarvioineet ulkomaisten yritysten reaali-investointeja Suomeen, ilmenee Suomen Pankin Topias Leinon ja ETLAn Jyrki Ali-Yrkön tekemästä tutkimuksesta.

Tutkimuksessa Mittaavatko suorat sijoitukset ulkomaisten yritysten tekemiä investointeja? (ETLA Raportit – Reports 27) osoitetaan useita syitä, joiden vuoksi suorat sijoitukset eivät välttämättä kuvaa ulkomaisten yritysten tekemiä reaali-investointeja.

Yksi syy on se, että maassa jo toimivat ulkomaiset yritykset käyttävät investointiensa rahoitukseen muita rahoituskanavia kuin omaa konserniyhtiötä. Toinen syy on se, että kasvava osa maahan tulevista suorista sijoituksista virtaa Suomessa olevien sijoituskohteiden kautta takaisin ulkomaille. Kolmas merkittävä syy löytyy yrityskaupoista ja fuusioista. Niissä maahan tulee suoraksi sijoitukseksi tilastoituvaa pääomaa, joka ei päädy itse ostokohteelle vaan aiemmille omistajille.

Tutkimuksessa nousi esiin myös suorien sijoitusten voimakas keskittyneisyys Suomessa. Joinakin vuosina 10 suurimman maahan tulleen suoran sijoituksen osuus oli yli 80 prosenttia kyseisen vuoden suorien sijoitusten kokonaisarvosta.

Tutkittu aineisto on muodostettu yhdistämällä Suomen Pankin suorien sijoitusten yrityskohtaiset tiedot vuosien 2002–2011 tilinpäätöstietoihin.

Tutkimushanketta rahoitti Invest in Finland.

Tilaa tai lataa tutkimusraportti.