Järkisopeutuksen ikkuna sulkeutumassa

Vesa Vihriälän puheenvuoro Suomen Kuvalehdessä 14.2.2014:

Suomen valtio velkaantuu 7-8 miljardin vuosivauhtia, koko julkisen talouden velka ylittää 60 % BKT:sta, Suomi rikkoo sitoumuksensa pitää rakenteellinen alijäämä 0,5 prosentissa. Hallitusohjelman alijäämää ja velan kehitystä koskevat lupaukset paukkuvat.

Arviot julkisen talouden kestävyysvajeesta ovat synkentyneet. Ei ihme, että vaatimukset jyrkistä sopeutustoimista, menojen leikkauksista ja verojen korotuksista, ovat yhä äänekkäämpiä: on leikattava 3, 5 tai jopa 10 miljardia saman tien.

Suomalaisten ekonomistien enemmistö on toistaiseksi pitänyt pikasopeutusta huonona vaihtoehtona ja puoltanut tilanteen asteittaista korjaamista. Tämä on perustunut kolmeen seikkaan: rajut leikkaukset syövät kasvua ja pahentavat työllisyystilannetta lyhyellä aikajänteellä, Suomen velanhoitokykyyn luotetaan yhä ja se saa sen vuoksi lainaa halvalla, julkisen talouden tilannetta voidaan merkittävästi parantaa työllisyysastetta, tuottavuuden kasvua ja julkisen sektorin tehokkuutta kohentavilla uudistuksilla.

Suositus on siis ollut tehdä mahdollisimman kunnianhimoisia rakenneuudistuksia ja vain välttämättömässä määrin välittömiä sopeutustoimia. Hallituksen pyynnöstä finanssipolitiikan linjaa arvioinut asiantuntijaryhmä pitää järkisopeutuksen linjaa yhä mahdollisena, vaikka lisäsopeutusta tarvitaankin. Aika on kuitenkin käymässä vähiin.

Rakenneuudistukset ovat edenneet etanan vauhtia ja kunnianhimo on laskenut kun periaatepäätöksiä on alettu konkretisoida. Viiden viikon päästä pidettävä kehysriihi on hallituksen viimeinen tilaisuus saada uudistukset uskottavalle uralle. Sen jälkeen päätöksenteossa on helposti yli vuoden aikalisä. Velkakello käy koko ajan.

Mistä ainakin olisi päätettävä? Ensimmäinen on ns. sote-uudistuksen toteuttaminen likimain nykyisiä sairaanhoitopiirejä vastaavien alueiden järjestelyvastuun pohjalta, kuten asiantuntijat lähes yksimielisesti ovat suositelleet ja kuten Ruotsissa tehdään.
Tällaisen uudistuksen jälkeen kuntarakenteen uudistustarve on olennaisesti pienempi ja voi keskittyä kasvukeskusten maankäyttöä yms. koskevan päätöksenteon järkiperäistämiseen. Päätökset on myös käännettävä laeiksi vielä tällä vaalikaudella.

Toiseksi hallituksen syksyisen rakennepaketin kuntaosa on täsmennettävä sitoviksi päätöksiksi. Kolmanneksi välittömien sopeutustoimien 50-50 -periaatteesta on luovuttava. Pääosa sopeutuksesta on kohdistettava menoihin, joiden leikkaukset haittaavat kasvua mahdollisimman vähän. Verojen korottamisella ei kasvua ja työllisyyttä rakenneta.

Neljänneksi pääkaupunkiseudun asuntotarjonnan kannalta olennaista kaavoitetun maan markkinoille tuloa on lisättävä tarpeen vaatiessa erityislainsäädännöllä ja kiinteistöveron ennakkoluulottomalla käytöllä. Rakennetyöttömyyttä vähentävät uudistussuunnitelmat on myös pantava välittömästi toimeen. Pahoin viivästyneestä eläkeuudistuksesta on sovittava vähintäänkin sillä aikataululla ja kunnianhimon tasolla, josta on yhteisymmärrys työmarkkinajärjestöjen kanssa. Hallituksen tulisi patistaa asiassa järjestöjä, joille se on valmisteluvallan eläkeasioissa antanut.

Mitkään näistä eivät ole helppoja. Hallituksen tuskaa lievittänee kuitenkin se, etteivät nykyiset oppositiopuolueet pääse helpommalla, jos ovat vastuussa tulevien vaalien jälkeen. Ellei kehysriihessä synny vahvoja päätöksiä, edessä ovat leikkaukset, joiden jälkeen pohjoismainen hyvinvointivaltio ei ehkä enää ole osuva kuvaus Suomesta.