Etlan Juri Mattila EU-komission asiantuntijatyöryhmään

Etlan tutkija Juri Mattila on kutsuttu EU-komission alaiseen asiantuntijatyöryhmään, joka pohtii lohkoketjuteknologian teollisia muutosvaikutuksia. Blockchain4EU-workshopin järjestyksessään toinen kokoontuminen on marraskuun puolivälissä Brysselissä.

Komission alainen pääosasto ”Yhteinen tutkimuskeskus JRC” (EU Policy Lab of the Joint Research Center) vetää parhaillaan #Blockchain4EU-projektia yhteistyössä ”Sisämarkkinat, teollisuus, yrittäjyys ja pk-yritykset”-pääosaston kanssa. Projekti on uudentyyppinen koeponnistus, jossa etsitään olemassa olevia, kehittyviä ja potentiaalisia lohkoketjuteknologiaan perustuvia applikaatioita teollisuuskäyttöön.

Juri Mattila on kutsuttu osallistumaan projektin energia-alaa pohtivaan työryhmään.

-Tutkimustyömme on osoittanut, että lohkoketjuteknologian kohdalla tarvitaan aiempaa aktiivisempaa innovaatio- ja sääntelypolitiikkaa kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiseksi. On positiivista nähdä, että komissio on ottanut tämänsuuntaista roolia asiassa, Mattila toteaa.

Mattila on Etlassa erikoistunut digitaalisen talouden tutkimukseen ja ollut kehittämässä muun muassa energiasektorille omaa lohkoketjusovellusta, joka mahdollistaa hajautetun markkinakoordinaation toteuttamisen vaihtoehtoisille energiajärjestelmille. Sen keskiössä ovat Ethereum-lohkoketjuun perustuvat älykkäät sopimukset, joiden avulla yksittäiset toimijat voivat ostaa ja myydä sähköä ilman nykymuotoista keskitettyä markkinamekanismia.

Sovelluksen kehittämisen tavoitteena on ollut ymmärtää lohkoketjusovellusten kehitysprosessia yhteistyössä teollisuustoimijoiden kanssa. Lisäksi tavoitteena on ollut selvittää, voidaanko älykkäitä sopimuksia hyödyntää kuvatun kaltaisissa sovelluksissa teollisuudessa ja yhteiskunnassa laajemmin.

– Odotan asiantuntijatyöryhmän työltä mahdollisuuksia verkostoitua alan huippuosaajien kanssa sekä tilaisuutta päästä kehittämään lohkoketjuteknologian hyödyntämisen edellytyksiä Euroopassa. Työryhmä tarjoaa myös oivallisen kanavan tehdä suomalaista alan osaamista tunnetuksi muualla Euroopassa ja osoittaa, että täällä on hyvät verkostot ja houkutteleva ympäristö myös muille eurooppalaisille toimijoille tulla innovoimaan, Mattila sanoo.

Juri Mattilan tuorein tutkimus käsittelee kiinteistöalalle kehitettyä lohkoketjusovellusta, joka mahdollistaa hajautetun työnkulun hallinnan monivaiheisessa asunto-osakkeiden kaupankäyntiprosessissa. Senkin keskiössä ovat Ethereum-lohkoketjuun perustuvat älykkäät sopimukset, joiden avulla voidaan koordinoida esimerkiksi asuntokaupan prosessiin kytkeytyvien osapuolten vuorovaikutus, sekä hajautettu IPFS-tietokanta, jonka avulla voidaan yhdistää dataa osaksi kauppaprosessia useista eri tietolähteistä.