Etla uudisti julkaisujensa ulkoasun

Etla on uudistanut julkaisujensa ulkoasun. Yhtenäisestä ilmeestä ja värimaailmasta tunnistaa jatkossa niin ETLA Raportit, Muistiot kuin Working Papers-sarjan julkaisutkin. Ensimmäisenä uudella ilmeellä julkaistiin jo 12.4. Vesa Vihriälän rahaliitto EMU:n uudistamista koskeva ETLA Muistio: Market discipline and liquidity key issues in the EMU reform (ETLA Muistio 64).

Etla tavoittelee ulkoasu-uudistuksella loppukäyttäjän kannalta entistä selkeämpää ja ymmärrettävämpää tutkimustulosten raportointia. Yhtenäinen sarja on myös ulkoisesti helposti tunnistettavissa Etlan tutkimustyöksi, samalla eri julkaisusarjat erottuvat toisistaan väreillä ja symbolitunnisteilla.

Julkaisujen ulkoasun on Etlalle suunnitellut AD & graphic designer Lea-Maija Laitinen. Hänen käsialaansa ovat myös uudet symbolitunnisteet eri sarjan julkaisuille. Lea-Maija työstää parhaillaan uutta ulkoasua myös Etlan nettisivuille. Jättiurakka eli Etlan nettiuudistus onkin valmistumassa kesään 2018 mennessä, ja uudistustyöstä vastaa web designer & developer Pasi Heiskanen Onnikoodi-yhtiöstä.

Nettiuudistus painottuu ajankohtaisen tutkimustyön ja ratkaisuehdotusten selkeämpään esilletuontiin, ja uudistuksen myötä niin Etlan julkaisut kuin yksittäiset tutkijatkin ovat aiempaa helpommin löydettävissä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen työ tulee näin läpinäkyväksi ja helpommin löydettäväksi.

Lisätietoja: Viestintäjohtaja Tytti Sulander, ETLA, p. 040-505 1241, tytti.sulander@etla.fi