Kaikkien isoin Brexitin aiheuttama päätösongelma koskee laajemmin EU:n tulevaisuutta. Unionin toiseksi suurimman maan lähtö on liittokansleri Angela Merkelin sanoin käännekohta EU:n kehityksessä.
Kysymys kuuluu, miten tarve yhteiseen päätöksentekoon pystytään sovittamaan yhteen voimistuneiden ylikansallista päätöksentekoa vastustavien poliittisten virtausten kanssa. Tällaisessa yhdistämisessä tarvitaan suurta taloudellisten ja poliittisten tosiasioiden ymmärrystä ja diplomaattista taitoa.
Suomen intressissä on etsiä rakentavia, asia-argumentteihin pohjaavia ratkaisumalleja, joissa myös pienten maiden edut ja Suomen preferenssit tulevat otetuiksi huomioon. Tällaiseen rakentavaan rooliin on itse asiassa varsin hyvät edellytykset. Suomi on eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta suhtautunut pragmaattisesti EU:n ongelmien ratkaisuun. Tämä koskee myös suhtautumista euroalueen rakenteiden kehittämiseen. Suomi on ollut valmis välttämättömiksi koettujen rahoitusvakautta turvaavien mekanismien luomiseen samalla kun se on vastustanut finanssipoliittisen toimivallan antamista euroalueen tasolle ja laajaa yhteisvastuuta.
Toteuttamiskelpoinen strategia voisikin rakentua periaatteelle, että (1) yksinkertaistetaan EU-tason sääntelyä ja vähennetään EU-tason toimivaltaa asioissa, joissa tällainen valta ei ole ehdottoman tärkeää ja (2) pyritään mahdollisimman tehokkaaseen EU-tason päätöksentekoon asioissa, joissa yhteisen päätöksenteko on kaikkein hyödyllisintä tai jopa välttämätöntä. Toisin sanoen otetaan läheisyysperiaate aikaisempaa vakavammin.
Vesa Vihriälä
