Työpaikkojen lisäyksestä ja politiikan ansiosta – täsmennys Etlan arvioon

Vihriälä Vesa

Etla julkaisi 12.11. raportin ”Suomen kasvu – menetetty vuosikymmen ja lähivuosien mahdollisuudet”. Raportissa arvioimme tulevaisuuden politiikkahaasteiden pohjaksi mm. sitä, missä määrin vuoden 2015 puolivälin jälkeen tapahtunut runsaan 100 000 työpaikan lisäys johtui kilpailukykysopimuksesta ja erilaisista rakenteellisesti työn tarjontaa lisäämään pyrkineistä uudistuksista. Jälkimmäisiin kuuluvat mm. työttömyysturvan keston lyhentäminen, päivähoitomaksujen alennus, työn verotuksen keventäminen, työttömien haastattelut ja ns. aktiivimalli.

Päädyimme arvioon, että kiky olisi toistaiseksi johtanut 15 000 – 25 000 työpaikan lisäykseen ja ne muut tarkastellut toimet, joista jotain vaikutusarvioita on saatavilla, 30 000 – 40 000 työpaikan lisäykseen. Tämän perusteella totesimme, että 45 000 – 65 000 työpaikkaa eli suuruusluokkana puolet työllisyyden lisäyksestä voi lukea mainittujen toimien vaikutukseksi, vaikka tarkkaa määrää onkin hyvin vaikea sanoa.

Arviotamme on kritisoitu eri tahoilta. Varteenotettavinta kritiikkiä on esittänyt Talouspolitikan arviointineuvoston puheenjohtaja, professori Roope Uusitalo (Akateeminen talousblogi 17.11.2018). Hänen mukaansa kikyn vaikutukset ovat uskottavia, mutta tällainen kiky-vaikutus voi toteutua vain sellaisessa työvoiman liikatarjontatilanteessa, jossa tarjonpuolen toimilla ei ole lainkaan vaikutusta. Toisin sanoen, Uusitalon mukaan kokonaisvaikutuksena on pidettävä vain kikyn seurauksia, joita hän toisaalta piti suuremmalla todennäköisyydellä pysyvinä kuin mitä me ajattelimme.

Tarkistettu arvio: keskimäärin 45 000 työpaikkaa

Hyvin argumentoitu kritiikki on antanut meille aiheen käydä analyysiämme läpi uudelleen, myös yhdessä Roope Uusitalon kanssa. Ja osoittautui, että laskelmaamme sisältyy virhe, jonka vuoksi ns. rakennetoimien vaikutus on otettu huomioon liian suurena. Virhe ei kuitenkaan merkitse, että ei olisi syytä ajatella rakennetoimien lainkaan vaikuttaneen työllisyyteen.  Uusi arviomme niiden vaikutuksesta on 19 000 – 31 000 työpaikkaa eli noin 10 000 työpaikkaa vähemmän kuin alkuperäisessä laskelmassamme. Siten arvioimme kikyn ja rakennetoimien yhteisvaikutukseksi 34 000 – 56 000 eli keskiarvoksi tiivistettynä 45 000 työpaikkaa.

Kun lisäksi otamme huomioon sen, ettei laskelma sisällä esimerkiksi työttömien haastattelujen lisäämisen tai ns. aktiivimallin vaikutuksia, voi politiikkatoimien vaikutus hyvinkin yltää puoleen toteutuneesta työllisyyden lisäyksestä, vaikka todennäköisesti jääkin jonkin verran pienemmäksi.

Miten laskettu?

Työllisyystulemien määrittymisen moniulotteisilla työmarkkinoilla voi yrittää tiivistää monella eri tavalla. Yksi tapa on esitetty alla olevassa kuviossa. Siinä laskevat käyrät kuvaavat työvoiman kysyntää työvoimakustannusten funktiona. Työvoimakustannukset sisältävät tässä myös välilliset työvoimakulut, joten niiden muuttaminen esimerkiksi kilpailukykysopimuksen mukaisesti tarkoittaa siirtymistä käyrällä, ei käyrän paikan siirtymistä. Yritysten markkinoilla kohtaaman tuotekysynnän kasvu sen sijaan siirtää käyrää oikealle.

Nousevat käyrät kuvaavat puolestaan työvoiman tarjontaa työvoimakustannusten funktiona. Tarjonta on tässä ymmärrettävä niinä keskimäärisinä palkkavaatimuksina (ja edelleen työvoimakustannuksina, joihin vaikuttavat myös välilliset työvoimakulut), joita ammattiliitot ja yksittäiset työntekijät vaativat työstä korvauksena.

Maailmantalouden kasvu on siirtänyt kysyntää niin (K1->K2), että talous on kuviossa siirtynyt pisteestä 1 pisteeseen 2. Tämän siirtymän vaikutus työllisyyteen on ollut A, kun otetaan huomioon suuremman työllisyyden positiivinen vaikutus palkkatasoon tarjontarelaation mukaisesti.

Kilpailukykysopimus voidaan tässä kehikossa tulkita tarjontakäyrän siirtymäksi (T0 -> T1) niin, että talous on siirtynyt pisteestä 2 pisteeseen 3. Kilpailukykysopimus tarkoittaa ajattelussamme sitä, että ammattiliitot ja edelleen työntekijät ovat sen solmiessaan myöntyneet palkkatason alenemiseen ja että kilpailukykysopimuksen toimenpiteet samalla ovat nopeuttaneet sopeutumista uudelle alemmalle palkkatasolle verrattuna siihen, että palkkavaatimusten aleneminen olisi toteutunut uusissa työehtosopimuksissa ja liukumien muutoksena. Kikyn liittyvä vaikutus työllisyyteen on B. Tämä vaikutus on analyysissämme laskettu simuloimalla Etlan makromallilla sitä, millaisen sopeutumisprosessin kilpailukykysopimuksen mukainen työvoimakustannusten alennus saa aikaan. Sopeutuminen kestää mallissa vuosia ja tuottaa ajan mittaan 22 000 – 42 000 lisätyöpaikkaa työvoiman kysynnän jousto-oletuksesta riippuen (mallissa käytetty -0,33 ja   -0,7). Tästä oletamme toistaiseksi toteutuneen 15 000 – 25 000 työpaikkaa, kuten alussa totesimme.

Tältä osin Uusitalon kritiikki ei mielestämme anna aihetta muuttaa alkuperäisiä päätelmiämme.

Sen sijaan ns. rakennetoimenpiteiden vaikutuksen osalta joudumme korjaamaan johtopäätöksiämme. Näiden toimien vaikutuksesta tarjontakäyrän voi olettaa siirtyvän paikasta T1 paikkaan T2 ja uusi tasapaino löytyy pisteestä 4.

Meillä ei valitettavasti ole käytössä analyysikehikkoa, jossa voisimme arvioida yhtäaikaisesti em. kiky-toimien ja rakenteellisten työn tarjontaa lisäävien toimien vaikutuksia. Tämän vuoksi tukeuduimme Kärkkäisen ja Tervolan (2018) erikseen laatimiin arvioihin rakennetoimien vaikutuksesta työn tarjontaan. Heidän analyysinsä kattoi pääosan, joskaan ei kaikkia viime vuosien rakennetoimista. Alussa mainitsemamme haarukka 30 000 – 40 000 työpaikan lisäyksestä näiden seurauksena perustuu juuri Kärkkäisen ja Tervolan analyysiin (heidän tarkemmat lukunsa olivat 33 000 ja 42 000). Virhe raportissamme oli, että pidimme tätä yhteensopivana muun analyysin kanssa eli itse asiassa tulkitsimme tämän työllisyyden lisäyksen vastaavan vaaka-akselin janaa C. Tosiasiassa tämä haarukka vastaa janaa C’. Tämä olisi oikea luku, jos työn kysyntä olisi äärettömän joustavaa. Näin on luontevaa ajatella pitkällä aikavälillä, mutta ei tarkastelumme kannalta relevantilla lyhyellä aikavälillä, jolloin työn kysyntä on sen hinnan laskeva funktio.

Kun meillä ei ole kattavaa mallikehikkoa, on hankala arvioida, kuinka suuri osa kysynnän joustavuuden huomioon ottava C on C’:sta. Yhtäältä makromalliin sisältyvän työn kysyntäjouston ja toisaalta Kärkkäisen ja Tervolan käyttämän tarjontajouston perusteella voimme kuitenkin tehdä karkean arvion. Jos joustot olisivat absoluuttisilta arvoiltaan yhtä suuret, C olisi puolet C’:sta.  Makromallimme kysyntäjoustot ovat kuitenkin absoluuttisesti isommat kuin Kärkkäisen ja Tervolan käyttämä tarjontajousto 0,25. Tämän vuoksi rakennetoimien vaikutus on suurempi kuin puolikas C’:sta. Kysyntäjoustolla -0,33 ja alemmalla tarjontavaikutuksella (33 000) saamme työllisyysvaikutukseksi 19 000 työpaikkaa ja kysyntäjoustolla -0,7 ja isommalla tarjontavaikutuksella (42 000) työllisyysvaikutukseksi tulee 31 000 työpaikkaa. Syntyvän haarukan keskiarvo on siis 25 000 työpaikkaa.

Tapamme luonnehtia tasapainoa nähdäksemme järkevä yksinkertaistus

Uusitalo luonnehtii talousblogissaan työmarkkinoiden tilannetta ennen viime vuosien politiikkapäätöksiä hieman erilaisella kuvioyksinkertaistuksella. Sen mukaan palkkataso oli lähtötilanteessa tasapainotasoa korkeampi. Tällöin kiky toi tätä todellista palkkatasoa lähemmäs kysyntä- ja tarjontapisteiden leikkauskohtaa, mutta samaan aikaan rakennetoimilla ei voinut olla mitään vaikutusta, koska kysyntä rajoitti työllisyyttä.

Mielestämme käyttämämme yksinkertaistus on lähempänä monimutkaista todellisuutta. Se, että parin viime vuoden aikana avoimien työpaikkojen määrä on kasvanut nopeasti ja yritysten raportoimat vaikeudet osaavan työvoiman saatavuudessa ovat lisääntyneet, viittaa mielestämme siihen, että myös tarjontarajoitteet ovat olleet purevia koko työllisyyden paranemisen ajan ja että niitä lieventävät rakennetoimet ovat vaikuttaneet lopputulokseen samanaikaisesti kikyn kanssa. Tämä seikka on vielä uskottavampi, kun muistetaan, että tosiasiassa työmarkkinoilla on kuvioiden homogeenisen työpanoksen sijasta hyvin erilaista työvoimaa. Osasta työvoimaa on ollut pulaa jo pitkään, kun taas osalle työvoimaa työehtosopimusten määrittämät minimipalkat ovat olleet liian korkeita, jotta heidän työllistämisensä olisi kannattanut.

Tieto epävarmaa, päätöksiä kuitenkin tehtävä

Edellä oleva kertoo siitä, että on vaikea tehdä luotettavia vaikutusarvioita erilaisten politiikkatoimien yhdistelmästä. Käytössä ei ole kattavaa mallikehikkoa, jossa voisi analysoida täysin johdonmukaisesti erilaisten yksittäisten, erilaissa tilanteissa olevien työntekijöiden kannustimiin vaikuttavia asioita ja toisaalta esimerkiksi ammattiliittojen käyttäytymiseen vaikuttavia asioita tai palkkojen asteittaista sopeutumista. Siltäkin osin kuin mallitus on periaatteessa suoraviivaista, voivat parametriestimaatit olla hyvin epävarmoja monista syistä.

Ajan mittaan tutkimuksen voi kuitenkin olettaa pystyvän parempiin arvioihin, ainakin osasta tarkasteluja asioita. Tällöin myös käsitys kokonaisuudesta tarkentuu.

Päätöksentekijöiden kannalta vaikutusarvioiden epävarmuus ja parhaimmillaankin hidas tarkentuminen on iso ongelma. Päätöksiä ei voida loputtomasti lykätä odottamaan parempaa tutkimustietoa. Tämän vuoksi on tarpeen yrittää nopeastikin arvioida tehtyjen toimien vaikutuksia, jotta voisi auttaa päättämään, mitä politiikassa jatkossa on tarve ja järkevää tehdä.

Tekemämme arviot ovat yritys vastata tähän tiedontarpeeseen. Kun näin toimitaan, tulokset ovat väistämättä karkeita arvioita. Odottamisen sijasta on mielestämme kuitenkin parempi laatia alustavia arvioita ja korjata näkemyksiä sitä mukaa kun ymmärrys lisääntyy. Tutkimusyhteisössä tällainen itseään korjaavuus on onneksi sisäänrakennettu ja myönteinen ominaisuus.

SUOMEN KASVU-RAPORTTI