Tekoälyn nykykehitys kyseenalaista

Seppälä Timo

Tekoälyn mahdollisuuksia yliarvioidaan – meidän ei tule olla liian vaikuttuneita siitä, mihin tämän päivän tekoälyohjelmistot pystyvät. Tämänhetkinen datan, laskentakapasiteetin, algoritmien, kone- ja syväoppimisen kehityspolku ei johda yleiseen tekoälyyn.

Nykyisen kehityspolun tekoälyn ohjelmistot ovat erittäin riippuvaisia niiden koulutusdatasta ja sen yksityiskohdista. Jos koulutusdataa muutetaan, muuttuu ohjelmiston käyttötarkoituskin.  Kolmannen sukupolven tekoälyohjelmistotkin näyttäytyvät edelleen erittäin kapeina ja epäluotettavina sovelluksina.

Viiden viime vuoden aikana kolmannen sukupolven tekoälysovellusten kokeilut ovat usein epäonnistuneet.

Suurimpana ongelmana on, etteivät tekoälyohjelmistot ole vielä tarpeeksi luotettavia käytettäväksi. Sovelluksiin liittyy usein myös se piirre, että ne ovat käytettäviä ainoastaan erittäin kapea-alaisissa sovelluksissa. Luotettavuus voitaisiin toki saavuttaa, mikäli niiden kehitystyö, harjoitteludata ja koodi olisivat avoimemmin nähtävillä ja luettavissa. Toisaalta kaiken tulisi olla läpinäkyvää, kuten myös tekoälyohjelmistojen ennuste/päätöksenteko, joka on nykyisin kuin yksi musta laatikko. Välttämättä ohjelmistojen kehittäjätkään eivät tiedä mitä tuossa mustassa laatikossa tapahtuu.

Olemmeko investoimassa väärään hevoseen? On osoittautumassa, että kolmannen sukupolven tekoälyohjelmistot ja -sovellukset ovat hauraita, arvoituksellisia ja epäluotettavia.

Toki niillä voidaan avustaa ihmisiä kapea-alaisissa työtehtävissä, mutta laajoja kokonaisuuksia ne tulevat tuskin hallitsemaan. Onkin vaikea kuvitella, että nykypäivän tekoälyteknologioita tultaisiin laajemmin soveltamaan korkean riskitason, yleisen tekoälyn sovelluksissa. On myös huomioitava, että osa kolmannen sukupolven tekoälyohjelmistoista on suunniteltu, kokeiltu ja käyttöönotettu sellaisissa päätöksenteon prosesseissa, joissa sallitaan korkea virhetaso.

Keskusteltaessa tekoälyn nykykehityksestä meidän tulisikin selkeyttää, mihin nämä kolmannen sukupolven tekoälyohjelmistot realistisesti soveltuvat ja pystyvät. Pitäisi myös arvioida, miten ja miltä osin ne liittyvät tekoälyn seuraavan sukupolven kehitykseen. Lisäksi tulisi miettiä, voisimmeko ratkaista samoja ongelmia hyödyntämällä luotettavampia teknologioita ja ohjelmistoratkaisuja.

Ehkä meidän tulisikin unohtaa hype, kääriä hihat ja aloittaa oppimisprosessi ja strategiatyö tekoälyn osalta uudelleen alusta.

Ehkä meidän tulisikin keskittyä tekoälyn seuraavan sukupolven älykkäisiin teknologioihin.

Mikä on tekoälyn neljäs sukupolvi? Se ei ole ainoastaan syvempää oppimista, vaan myös syvempää asiayhteyksien ja kielen ymmärtämistä. Se on ohjelmistojen laajempaa sopeutumista vallitsevan ympäristön muutoksiin. Hyödyllisen kolmannen sukupolven tekoälyn kehitys ja menestymismahdollisuudet on kyseenalaistettu jo kolmen viime vuoden ajan, mutta kukaan ei tunnu uskovan, saati kuuntelevan.

Timo Seppälä esittelee valtioneuvoston kanslian Tekoäly-tutkimusprojektin tuloksia torstaina 3.10. Euroopan komission Parlamentaarisessa tutkimus- ja kehitysseminaarissa (ECPRD) Viron parlamentissa, Riigikogussa, Tallinnassa.

ECPRD-ESITYS

Lisää tekoälyn kolmannesta ja neljännestä sukupolvesta:

Ailisto Heikki (toim.), Heikkilä Eetu, Helaakoski Heli, Neuvonen Anssi & Seppälä Timo; (2018), Tekoälyn kokonaiskuva ja osaamiskartoitus; Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja; No. 46/2018; http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/160925

Ali-Yrkkö Jyrki, Koski Heli, Mattila Juri & Seppälä Timo; (2019), BRIE-ETLA: Shaping the Future in the Era of Intelligent Tools: AI and Beyond, https://www.etla.fi/tutkimukset/brie-etla-2019-2022/

Agrawalin Ajay, Gansin Joshua & Goldfarbin Avi; (2018), Prediction Machines: The Simple Economics of Artificial Intelligence, Harvard Business Review Press, Boston, MA

Hudson Matthew; (2018), Artificial intelligence faces reproducibility crisis, Science, Vol. 359, Issue 6377, pp. 725-726, DOI: 10.1126/science.359.6377.725

Marcus Gary & Davis Ernest; (2019), Rebooting AI: Building Artificial Intelligence We Can Trust. Pantheon Books, New York, NY