Soten valinnanvapaus ja mörköjen tanssi

Valinnanvapaus on markkinatalouden kulmakivi. Kuluttajien ostovalinnat ylläpitävät kilpailua ja ohjaavat tuottajien päätöksiä. Innovaatiot synnyttävät kolminkertaisia win-win-win -tilanteita, joissa kuluttaja, yrityksen omistaja ja työntekijät kaikki hyötyvät. Ideaalimalli ei tosin toimi aina puhtaasti, sillä kuluttajien tieto tuotteiden hinnoista ja laadusta on usein puutteellista. Silti kuluttajien vapaata valintaa ei juuri kukaan kyseenalaista.

Miksi sitten sote-keskusten valinnanvapaudesta on syntynyt iltapäivälehtien otsikoihin yltävä mörkö?

Ensimmäinen vastaus liittyy palvelun luonteesta johtuvaan valinnan vaikeuteen ja tuottajan mahdollisuuksiin vaikuttaa valintaan. Sote-palvelun tuottajalla on eritystietoa ja taitoja, joten palvelun laatua on asiakkaan vaikea arvioida edes jälkeenpäin. Siksi ajatellaan, että markkinoinnilla tuotettavilla mielikuvilla on helppo ohjata valintoja. Usein myös asiakkaan kyky valita korreloi negatiivisesti tarpeen kanssa. Näin tuottajat valitsisivat sopivat asiakkaat, eikä päinvastoin. Asiakkaiksi halutaan terveitä ja hyvinvoivia työikäisiä, joista yksityisillä tuottajilla on jo ennestään tietoa työterveydenhuollon tai terveysvakuutusten kautta. Kun tuottaja vielä pääsee määrittelemään missä vaiheessa ei enää ota lisää asiakkaita, niin kermankuorinta ja terveyserojen syveneminen ovat tämän logiikan mukaan väistämättömiä.

Nämä huolet ovat kuitenkin liioiteltuja.

Sote-keskusten vastuulle suunnitellut palvelut ovat asiakkaalle yleensä jo tuttuja ja käyntisyyt toistuvia. Monilla on myös vertailutietoa lähimmän terveyskeskuksen lisäksi työterveyshuollosta tai muista yksityisistä palveluista. Ruotsissa perusterveydenhuollon tuottajan tärkeimmiksi valintakriteereiksi ovat osoittautuneet palvelujen saatavuus ja tuottajan maine.

Ihmisillä on kuitenkin oltava vertailutietoa palveluntuottajien laadusta, jotta maine ei syntyisi pelkästään markkinoinnin tuottamista mielikuvista. Tämä haaste on huomattu meidän uudistuksessamme. Toki kestää jonkin aikaa, ennen kuin oikeita asioita luotettavasti mittaavat kriteerit löytyvät ja havaintoja tuottajien laadusta alkaa kertyä maakuntien internetissä ylläpitämille vertailusivuille.

Sote-keskusten halua valita asiakkaansa voidaan myös vähentää.

Tuottajia voidaan esimerkiksi palkita siitä, että ne ottavat odotusarvoisesti kalliimpia asiakkaita listalleen ja sijoittuvat myös sosioekonomisesti ongelmallisille alueille. Olennaista on, että yksityiskohtainen tieto erilaisten asiakkaiden odotettavissa olevista kustannuksista on käytettävissä hyvissä ajoin ennen uudistuksen alkua. Silloin maakunta ehtisi rakentaa jo käynnistysvaiheeseen sote-keskusten rahoittamiseen sellaisen järjestelmän, joka vähentäisi tarvetta valikoida asiakkaita. Täysin yhtä haluttuja kaikista asiakkaista on toki vaikea saada. Myös asiakkaiden kyky ja nopeus valita tuottaja vaihtelee.

Suunniteltu asiakkaiden alkuperäinen sote-keskuksen valinta ilmoittautumisjärjestyksessä on näistä valikointi- ja valintasyistä ongelmallinen. Asiakkaat pitäisikin arpoa alkujaossa, jos tuottajan listalle olisi tulossa enemmän kuin sinne mahtuu. Arvonnassa pitäisi olla mukana myös ne asiakkaat, jotka eivät tee valintaa, mutta joille suosittu tuottaja on lähin.

Toinen mörköpelko liittyy voittojen syntymiseen verovaroin rahoitetussa tuotannossa. Tiukimpien arvostelijoiden mielestä tuotannosta ei saa silloin syntyä ollenkaan voittoa, koska silloin verovaroja siirtyy yritysten omistajille. Kohtuullisen voitonjaon kannattajat haluaisivat puolestaan asettaa ylärajan sille, kuinka suuri osa voitosta jaetaan osinkoina. Lisämausteena on voittojen siirtyminen ulkomaille kotimaisen verotuksen ulottumattomiin. Paheksunnan kohteena ovat erityisesti ulkomaalaisomisteiset suuryritykset.

Voittojen kritisointi kertoo yritystoiminnan väärinymmärryksestä tai puhtaasta poliittisesta demagogiasta.

Voitto on korvausta sijoitetulle pääomalle ja riskinotolle ja se kannustaa parantamaan tuottavuutta. Julkiseen tuotantoon sijoitettujen rahojen pitäisi olla yhtä tuottavassa käytössä kuin yksityisessä toiminnassa, muuten veronmaksajat kärsivät tappioita. Voittojen rajaaminen tarkoittaa sadan prosentin veroa rajan yli menevältä voitolta. Se on kohtuuton, jollei ylivoitto perustu monopolivoimaan. Voitonjaon rajaaminen lukkiuttaisi pääomaa sote-keskukseen, eikä mikään ohjaisi sen käyttöä asiakkaan parhaaksi. Hyvä kompromissi on sellainen, jossa verotus säilyttää kannusteen innovoida ja ylivoittoja leikkaavan kilpailun toimivuus varmistetaan muilla keinoin.

Kolmas mörkö on nykyisten terveyskeskusten yhtiöittäminen. Arvostelijoiden mielestä se johtaa siihen, että toiminnan tavoite muuttuu ihmisten hoidosta voitollisuuteen. Työpaikoista tulee epävarmoja, kun moniongelmaiset asiakkaat jäävät sinne, mistä ovat tottuneet saamaan apua eikä julkinen yhtiö pärjää kilpailussa. Työilmapiiri heikkenee ja parhaat voimat siirtyvät yksityisiin sote-keskuksiin.

Yhtiöittämisessä ei ole kyse sen poliittisemmasta asiasta kuin yhtäläisistä yritystoiminnan edellytyksistä.

Jos julkista sote-keskusta ei eroteta maakunnan budjetista, riskinä on, että sen mahdollista tappiollisuutta paikataan verovaroin, mikä vääristää kilpailua ja aiheuttaa tehottomuutta. Yhtiöittäminen myös ohjaa tuottajien toimintaa ja antaa tietoa todellisista tuotantokustannuksista. On selvää, että johtamisen, toimintalogiikan ja ohjausjärjestelmien muuttaminen on terveyskeskuksissa suuri haaste, mutta muutosvastarintaan yllyttäminen ei takuulla tue haasteen selättämistä ja työpaikkojen säilymistä. Vastuu laajoja palveluja tarvitsevista asiakkaista on maakunnalla, ei julkisella sote-keskuksella.

Neljäs valinnanvapauteen ja kilpailuun liittyvä mörkö on tuotannon integraation häviäminen ja sujuvien hoitoketjujen hajoaminen. Keskenään kilpailevilla yrityksillä ei ole kannustetta tehdä yhteistyötä ja jakaa tietoa. Tämä on aito ongelma, mutta jos sen ratkaisu olisi julkinen tuotanto, asiat olisivat nyt hyvin.

Uudistuksessa paljon palveluja tarvitsevan siirtäminen maakunnan vastuulle parantaa kannusteita integraatioon erikoissairaanhoidon, kuntoutuksen ja sosiaalipalvelujen välillä. Jotta yhteistyö toimisi myös sote-keskusten suuntaan ja niiden välillä, tarvitaan sitova velvoite noudattaa maakunnan liikelaitoksen palveluarviointiin perustuvaa asiakassuunnitelmaa. Maakunnan liikelaitoksessa pitäisi olla lisäksi nimetty henkilö, joka vastaa laajan palvelutarpeen asiakkaan palvelujen koordinoinnista (case manager). Samanlaista vastuuhenkilön nimeämistä tulisi harkita sote-keskuksissa niillekin, joilla ei ole laajaa palvelutarvetta.

Uudistuksen toteuttamisaikataulua ja uudistusprosessia on arvosteltu hätäiseksi. Näin iso uudistus onkin tulkittava oppimisprosessiksi, jossa voimaantulo on vain yksi vaihe. Kilpailun osalta sitäkin voidaan siirtää, jos katsotaan että tuottajien palkitsemiseen ja asiakkaiden valintaan tarvittavaa tietoa ei ole riittävästi ja terveyskeskusten uudistaminen on kesken vielä vuoden 2019 alussa.

Poliittisissa mielikuvissa edellä kuvattujen mörköjen tanssi nyt hyvin toimivan sote-järjestelmän savuavilla raunioilla voidaan estää vain kaatamalla valinnanvapaus. Todellisuudessa valinnanvapaus on voimassa suurimmassa osassa maailman maita. Suomen julkisesti rahoitetut peruspalvelut tulisivat toki edelleen toimeen ilman laajennettua vapautta valita tuottaja, mutta valinnan rajoittamiselle olisi oltava paremmat perustelut kuin edellä mainitut uhkakuvat.

Sote-uudistus on tarpeellinen. Toimiva kilpailu puolestaan on keskeinen väline soten tavoitteiden toteutumiseen. Siksi huomio tulisi uhkakuvilla pelottelun sijasta suunnata nyt kilpailun toimivuuden varmistamiseen.