Persoonallisuus määrittää sijoittumista työmarkkinoilla – sosiaaliset henkilöt sijoittuvat todennäköisemmin julkiselle sektorille

Persoonallisuus ja luonteenpiirteet vaikuttavat siihen, sijoittuuko yksilö työskentelemään julkiselle vai yksityiselle sektorille, käy ilmi tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Sosiaaliset ja ulospäin suuntautuneet henkilöt päätyvät todennäköisemmin työskentelemään julkiselle puolelle, kun taas järjestelmälliset ja oppimishaluiset sijoittuvat yksityisen työnantajan palvelukseen. Sosiaalisuus kasvattaa myös todennäköisyyttä sille, että työura julkisella sektorilla on pitkä. Luonteenpiirteiden ja työnvalinnan välinen yhteys on osin riippuvainen myös sukupuolesta.

Aiemmat tutkimukset ovat jo osoittaneet, että persoonallisuus ja luonteenpiirteet saattavat ennakoida esimerkiksi ansioita tai työttömyyttä työmarkkinoilla. Yksilön persoonallisuudella on osoitettu olevan vaikutusta tiettyihin ammatteihin sijoittumisessa, mutta vähemmän on tarkasteltu luonteenpiirteiden vaikutusta siihen, sijoittuvatko henkilöt työskentelemään julkiselle vai yksityiselle sektorille.

Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij’n ja Jutta Viinikaisen (Jyväskylän yliopisto) tuore tutkimus Personality and public sector employment (ETLA Working Papers 86) tarkastelee kahdeksan eri luonteenpiirteen yhteyttä henkilön valintaan työskennellä joko julkisella tai yksityisellä sektorilla. Tutkimuksessa hyödynnetään kattavaa suomalaista kyselyaineistoa persoonallisuuden piirteistä, jotka on yhdistetty rekisteritietoihin henkilön työmarkkina-asemasta vuosina 1990–2009. Erityistä huomiota on kiinnitetty henkilön siirtymiin pois julkisen tai yksityisen sektorin palveluksesta.

Tuloksista käy ilmi, että henkilöt, joilla on luonteenpiirteenä korkeampi sosiaalisuus, sijoittuvat todennäköisemmin julkiselle sektorille. Myös ekstrovertit yksilöt siirtyvät todennäköisemmin yksityiseltä sektorilta julkiselle sektorille. Sen sijaan henkilöt, joiden persoonallisuuteen liittyy järjestelmällisyyttä sekä oppimishalua, sijoittuvat todennäköisemmin yksityisen työnantajan palvelukseen. Sosiaalisuus liittyy myös parempaan työssä suoriutumiseen sekä suurempaan todennäköisyyteen sille, että työurasta julkisella puolella tulee pitkä.

– Tutkimuksemme osoittaa, että persoonallisuuden piirteet eivät ainoastaan määritä ammatinvalintaa ja yrittäjäksi ryhtymistä vaan persoonallisuus vaikuttaa myös siihen, päätyykö yksilö työskentelemään julkisella vai yksityisellä sektorilla, Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij sanoo.

Yhteys luonteenpiirteiden ja julkiselle sektorille sijoittumisen välillä riippuu kuitenkin osin sukupuolesta. Järjestelmällisyys luonteenpiirteenä vähentää selvästi enemmän miesten todennäköisyyttä sijoittua julkiselle sektorille. Vastaavasti taas ekstrovertit miehet sijoittuvat ekstroverttejä naisia todennäköisemmin julkisen alan töihin.

Tulokset säilyivät senkin jälkeen, kun malleissa vakioitiin erot henkilöiden koulutustaustassa ja ammatissa. Tutkimuksessa ei suoraan kartoitettu mekanismeja, jotka mahdollisesti selittävät persoonallisuuden ja työpaikkasektorin välistä yhteyttä.

– Sosiaalisuuden havaitaan kuitenkin olevan positiivisessa yhteydessä erityisesti julkisen sektorin palkkoihin. Tämä voi heijastella hyvää vastaavuutta sosiaalisuuden ja työssä suoriutumisen välillä, Maczulskij toteaa.