Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annetun lain (508/2020) muuttamisesta (neljäs kierros)

Työ- ja elinkeinoministeriölle aiheesta VN/11600/2021

Lausunto koskien yritysten määräaikaista kustannustukea koskevan lain (508/2020) muuttamisesta.

  1. Yleisiä näkökohtia

Yritysten tukemiseen on ollut koronapandemiassa hyviä perusteita, mutta nyt esitetyt laajennukset tukimalliin ovat ongelmallisia. Ongelmat liittyvät erityisesti tappioiden huomioimiseen kustannuksina ja jo ennen koronaa vaikeuksissa olleiden pienten ja mikroyritysten tuomisesta tuen piiriin. Lisäksi edellisen tukimallin ongelmia, mm. myönnetyn tuen harkinnanvaraisuutta, ei olla myöskään korjaamassa. Yrityksien lisätukemisen tarve voidaan kyseenalaistaa myös sillä perusteella, että Tilastokeskuksen (19.5.2021) tietojen perusteella konkurssien määrä väheni vuoden 2021 tammi-huhtikuussa 12 prosenttia edellisvuodesta. Konkurssien määrä oli myös tämän vuoden huhtikuussa yhä pienempi kuin vuosien 2017–2019 vastaavina ajankohtina.

Yritysten COVID-19-tukia myönnetään säätelyn ja kuluttajien käyttäytymisen heikentämän kysynnän aiheuttamien menetysten kompensointiin. Tuki on perusteltu lähtökohtaisesti kannattavan yritystoiminnan pitämiseksi hengissä kriisin yli. Tuen kriteerinä käytetään liikevaihdon laskua. Mittari on sikäli ongelmallinen, että liikevaihdon muutoksen vaikutus eri toimialojen kannattavuuteen on erilainen välipanoskäytön ja kiinteiden kustannusten erisuuruisten kustannusosuuksien vuoksi, jolloin liikevaihdon yhteys voittoon vaihtelee toimialoittain. Erityyppisissä yrityksissä toiminnan aloitus uudelleen vaatii myös eri määrän pääomaa. Liikevaihdon muutokseen liittyvä vertailu tuottaa myös oman haasteensa, koska suora vertailu tukikauden ja vertailukauden liikevaihtojen välillä ei huomioi sitä, että joidenkin toimialojen tuotteiden ja palvelujen kysyntä on vähentynyt jo ennen koronakriisiä, mikä vääristää tuen saamisen perusteita. Lisäksi mahdollisuus tuen harkinnanvaraisesta myöntämisestä voi johtaa samanlaisten toimijoiden erilaiseen kohteluun, vaikka tuen myöntämisen perusteet tulisi lähtökohtaisesti olla tasapuoliset ja läpinäkyvät. Lain muuttamisesityksessä erityisen ongelmallisena nähdään pyrkimys saattaa kustannustuen piiriin sellaisetkin pienet yritykset ja mikroyritykset, jotka katsotaan Euroopan Komission asetuksen mukaan jo ennen koronapandemiaa vaikeuksissa oleviksi yrityksiksi. Kustannustukeahan ei lähtökohtaisesti tulisi myöntää tällaisille yrityksille. Toinen erityistä huomiota kaipaava elementti liittyy tappioiden huomioimiseen kustannuksina. Tappioiden huomioiminen osana kustannuksia muuttaisi tuen luonnetta, koska tappiot perustuvat kustannusten lisäksi tuottoihin ja yleisemmin kannattavuuteen, joka ei ole kustannustuen perusta. Nämä asiat pitäisi huomioida tukipäätöksissä.

  1. Tukikauden ajankohta

Tukikauden ajankohdaksi esitetään 1.3.2021-31.5.2021 ja vertailuajankohdaksi 1.3.2019-31.5.2019. Kustannustuen tukiajan jatkaminen vaikuttaa perustellulta COVID-19-pandemiasta seuraavien säätelyn ja kuluttajien käyttäytymisen heikentämän kysynnän aiheuttamien menetysten jatkuessa alkuvuonna 2021. Kun koronakriisin syvyydestä ja pituudesta on edelleen epävarmuutta, on perusteltua jatkaa kustannustukea nimenomaan jaksoittain. Samalla on annettava selkeä signaali siitä, että tukea jatketaan kriisin jatkuessa, mutta ei yhtään pitempään.

Ehdotettu vertailu tukikauden (1.3.2021-31.5.2021) ja vertailukauden (1.3.2019-31.5.2019) liikevaihtojen välillä tuottaa oman haasteensa. Huolimatta siitä, että vertailu tukikauden ja vertailukauden välillä huomioi liikevaihdon vaihtelun vuodenajan mukaan, se ei kuitenkaan huomioi sitä, että joidenkin toimialojen tuotteiden ja palvelujen kysyntä oli vähentynyt jo ennen koronakriisiä. Ehdotetulle vertailulle perustuva tuki osuukin epätarkasti nousu- ja laskusuhdanteiden aikana, samoin kasvavien ja taantuvien toimialojen (ml. auringonlaskutoimialat) kohdalla. Tarkempi arvio, ja näin myös paremmin kohdentuva kustannustuki, muodostuisi ottamalla huomioon mahdolliset ennen koronakriisiä havaitut trendit liikevaihdossa. Mittaamalla sitä, kuinka paljon enemmän liikevaihto pienentyi vertailukauden ja tukikauden välillä (ajanjaksojen 1.3.2019-31.5.2019 ja 1.3.2021-31.5.2021 välillä), kuin mitä se pienentyi ennen koronakriisiä (esimerkiksi ajanjaksojen 1.3.2018-31.5.2018 ja 1.3.2019-31.5.2019 välillä), voitaisiin tuen määräytymisessä huomioida jo ennen kriisiä havaitut muutokset. Näin muodostettuun arvioon perustuva kustannustuki kohdentuisi aiempaa tarkemmin.

  1. Kustannustuen myöntämisen yleiset edellytykset

Toimialoihin liittyvät periaatteet on hyvä säilyttää mallissa (toimiala kuuluu kustannustuen piiriin, jos toimialan liikevaihto on vähintään 10 % pienempi kuin vertailuajanjaksolla). Jo nyt tiedetään (sekä viime vuoden liikevaihtotietojen että Kansantalouden tilinpidon perusteella), että koronapandemian vaikutus kohdistuu voimakkaasti tietyille toimialoille, kun taas jotkin toimialat saattavat jopa hyötyä pandemia-ajasta.

Mahdollisuus tuen harkinnanvaraisesta myöntämisestä voi johtaa samanlaisten toimijoiden erilaiseen kohteluun, vaikka tuen myöntämisen perusteet tulisi lähtökohtaisesti olla tasapuoliset ja läpinäkyvät. Esitykseen sisältyvä harkinnanvaraisuus herättääkin kysymyksen siitä, kuinka varmistetaan samanlaisten yritysten samanlainen kohtelu. Selkeiden kriteerien valossa tapahtuva tuen jakaminen tarjoaisi luotettavamman pohjan yhdenmukaiselle kohtelulle tuen jakamisessa. Harkinnanvaraisuudesta aiheutuu myös lisää hallinnollisia kustannuksia.

  1. Kustannustuen määräytymisen perusteet: liikevaihtoraja, kustannusten enimmäismäärä ja joustamattomat kustannukset

Liikevaihtorajaan (30 %), tuen enimmäismäärään (1 000 000 euroa) ja joustamattomien kustannusten rajauksiin liittyvät valinnat ovat kustannustukeen liittyviä yksityiskohtia, joiden puolesta tai vastaan ei voida esittää täsmällisiä taloustieteeseen tai suhdannetilanteeseen perustuvia argumentteja. Rajauksien valintojen osalta on kuitenkin pyrittävä pitäytymään tukien jakamiseen liittyvissä perusperiaatteissa, erityisesti niistä seuraavissa hyödyissä ja niistä aiheutuvissa haitoissa. Lisääntyvien menojen lisäksi tuen jakamiseen liittyy aina riski markkinoita vääristävästä vaikutuksesta, joka johtaa resurssien ei-tehokkaaseen käyttöön ja pienempään hyvinvointiin.  Ei ole syytä tukea yrityksiä, joiden elinkelpoisuus on keskipitkällä tai pitkällä aikavälillä kyseenalainen, sillä se vie resursseja (työtä ja pääomaa) tehokkaammasta käytöstä toisaalla. Tässä yhteydessä voidaan myös muistuttaa julkisten menojen lisäämiseen vaihtoehtoisesta käytöstä. Siksi on hyvä kysyä, olisiko julkisen sektorin antama raha tehokkaammassa ja enemmän hyvinvointia lisäävässä käytössä jossain toisessa kohteessa. Keskeinen hankaluus puntaroinnissa on se, että ei ole tiedossa kuinka paljon tuet todellisuudessa auttavat yrityksiä, esimerkiksi kuinka paljon vähemmän yrityksiä menee konkurssiin pelkästään kustannustukien vuoksi.

  1. Kustannustuen määrä

Laskentakaavan avulla pyritään lähtökohtaisesti määrittämään se, kuinka suureen kustannustukeen yritys on oikeutettu. Ehdotettu 2000 euron kustannustuen maksaminen, vaikka laskentakaavan mukaan määräytyvä määrä olisi pienempi, ei tästä näkökulmasta vaikuta perustellulta. Alarajojen käytölle on joissain tapauksissa perusteluna se, että sillä vältetään hallinnollisia kustannuksia. Nyt samat laskelmat ja muut toimenpiteet joudutaan tekemään, vaikka maksettaisiin laskentakaavan mukaisesti määräytyvä määrä, joten tästäkään näkökulmasta ehdotettu alaraja ei vaikuta perustellulta. Sen sijaan epäselvää on kuinka laajalle joukolle tämä 2000 euron raja tulisi määrääväksi tekijäksi ja tätä kautta se, kuinka paljon siitä aiheutuisi lisäkustannuksia. Lisäksi, jos pienituloista halutaan tukea muista kuin koronaan liittyvistä syistä, siihen on olemassa suorempia ja tehokkaampia tapoja.

Ehdotuksessa jää epäselväksi mitä tarkoitetaan lauseella. ” jos yritykselle myönnetään kustannustuki komission päätöksen SA.XXX mukaisen tukiohjelman nojalla, kustannustuki lasketaan osuutena yrityksen tukikauden tappiosta. ”

  1. Kustannustuen myöntämisen esteet

Komission asetus (EU; N:o 651/2014) määrittelee sen, milloin kyseessä on niin kutsuttu vaikeuksissa oleva yritys. Kustannustukea ei tule lähtökohtaisesti myöntää tällaiselle yritykselle. Ehdotuksessa kuitenkin todetaan seuraavaa: ”Jos kustannustuen hakija on asetuksessa tarkoitettu pieni yritys tai mikroyritys, voidaan kustannustukea kuitenkin myöntää edellä tarkoitetulle vaikeuksissa olevalle yritykselle myös silloin, kun yrityksestä on tullut vaikeuksissa oleva yritys aikaisemmin kuin 1 päivänä tammikuuta 2020 edellyttäen, että yritys ei ole tuen myöntämishetkellä konkurssi- tai yrityssaneerausmenettelyssä eikä sille ole myönnetty pelastamistukea eikä rakenneuudistustukea.” Kustannustuen ei kuitenkaan ole tarkoitus pyrkiä tukemaan normaalioloissa elinkelvottomia yrityksiä, vaan sellaisia, jotka ovat normaaliolosuhteissa elinkelpoisia. Näistä syistä on syytä harkita mainitun laajennuksen poisjättämistä, vaikka tuki olisi EU-lainsäädännön mukainen.

  1. Yrityksen tappiot tukikelpoisuusjakson ajalta

Esityksessä ehdotetaan tappioiden sisällyttämistä kattamattomiksi kiinteiksi kustannuksiksi. Epäselväksi jää se, mitä nämä niin kutsutut kattamattomat kiinteät kustannukset pitävät sisällään ja erityisesti se, miten nämä suhtautuvat joustamattomiin liiketoiminnan kuluihin ja menetyksiin sekä kustannusten määrän määrittävässä kaavassa esiintyviin tukikauden muihin kuluihin. Tappioiden ei tule lähtökohtaisesti olla määrittämässä tukea, jonka tarkoituksena on kattaa kustannuksia, koska tappiot muodostuvat kulujen lisäksi myös tuotoista (eli liittyvät voittoon, eikä ainoastaan kuluihin). Jos tappiot sisältyvät kustannustuen määrään olisi niiden poistaminen tästä syystä perusteltua. Myös sulkemiskustannusten ja kustannustuen päällekkäisyydestä voisi olla hyvän lainvalmistelun näkökulmasta syytä kertoa nykyistä selkeämmin.