Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi uudistusten tukiohjelman perustamisesta

Eduskunnan talousvaliokunnalle koskien asiaa U 85/2018 vp

Valiokunta pyytää lausuntoa Euroopan komission ehdotuksesta Euroopan Unionin uudistusten tukiohjelmaksi Lausun kunnioittavasti seuraavaa.

Finanssi- ja rakennepolitiikan kehittämiselle on suuri tarve

Eurojärjestelmän kriisinsietokykyä on uudistettu merkittävästi finanssi- ja eurokriisin jälkeen. Paljon on silti vielä tehtävää. Kriisinsietokyky on edelleen kyseenalainen, ja Yhdysvaltojen valuuttaunioni on selvästi euroaluetta vakaampi. Lisäksi rahapolitiikan teho on laskenut niin merkittävästi, että muita talouspolitiikan lohkoja on vahvistettava.

Yhdysvaltojen valuuttaunioni on euroa vakaampi ennen kaikkea syvemmän pääomamarkkinoiden integraation vuoksi (kuvio 1). Euroalueen aikana pääomamarkkinat jopa pahensivat talouden alamäkeä kriisimaissa. Yhdysvalloissa pääomamarkkinat, liittovaltion finanssipolitiikka, osavaltioiden oma finanssipolitiikka sekä henkilökohtaisten säästöjen purkaminen ja kulutusluottojen käyttö ovat puskuroineet merkittävästi suuremman osan bkt-shokista kuin euroalueella.

Kuvio 1. Taloudellisiin shokkeihin sopeutuminen euroalueella ja Yhdysvalloissa.

Vaikka Euroopassa korostetaan alueellista koheesiota selvästi Yhdysvaltoja enemmän, yhdysvaltalaisessa valuuttaunionissa liittovaltiotason finanssipolitiikka vaimentaa osavaltioiden talousshokkeja selkeästi enemmän kuin Euroopassa unionitasoinen finanssipolitiikka jäsenmaiden shokkeja.

Myös talouden dynamiikka on muuttunut olennaisesti finanssikriisin jälkeen. Inflaatio on jäänyt selkeästi tavoitellun 2 prosentin alapuolelle, vaikka korot ovat negatiiviset ja rahan määrää on kasvatettu ennen näkemättömällä tavalla. Rahapolitiikan liikkumavara alkaa olla käytetty, koska lisäkeventäminen alkaa kasvattaa enemmän haittoja kuin hyötyjä. Vaikka lisäkevennystä ei tarvittaisikaan, on myös mahdollista, että kevyen rahapolitiikan haitat kasvavat mitä pidempään se jatkuu (Brunnermeier ja Koby 2018).

Näiden tekijöiden vuoksi euroalueen on panostettava uudistuksiin. Olennaisinta on kehittää pankki- ja pääomamarkkinaunionia. Finanssipolittiisten säännöstöä ja sen noudattamista on kehitettävä. Maiden omia rakenneuudistuksia on nopeutettava kriisinsietokyvyn ja makrotalouden tasapainon parantamiseksi.

Hyvä avaus – lisää tarvitaan

Uudistusten tukiohjelmalla pyritään nopeuttamaan jäsenmaiden rakenneuudistuksia ja julkisia investointeja. Välineestä maksettaisiin jäsenmaan rakenneuudistuksen tai investointihankkeen kustannuksista 75 prosenttia, millä pitäisi olla selkeä vaikutus ainakin yksittäisten uudistusten nopeuteen.

Tukivälineen kooksi kaavaillaan 22 miljardia euroa ja siihen kuuluvan talousarviovälineen suuruudeksi 17 miljardia. Summat ovat niin pieniä, että sillä olisi elvyttävää vaikutusta euroalueen laajuisen taantumassa. Sen sijaan sillä voi olla vaikutusta yksittäisten maiden yksittäisiin uudistuksiin.

Komission ehdotuksessa tukiohjelman budjetti on erittäin pieni, mutta uudistuspaketin luominen nyt antaisi mahdollisuuden merkittävämpään panostukseen tulevaisuudessa.

Uudistusten tukiohjelma olisi osa niin sanottua Eurooppalaista ohjausjaksoa, jossa sen vaikuttavuutta voidaan seurata vuosittain. Ohjausjakson toimivuus on tärkeää, ettei yksittäisen maan liian löysä finanssipolitiikka tai makrotalouden epätasapainot aiheuta ongelmia muille jäsenmaille.

Ohjausjaksossa annettavat talouspoliittiset suositukset tarkoittavat sitä, että kaikki maat tietävät hyvän taloudenpidon suunnan. Suosituksia ei ole kuitenkaan juuri kuunneltu, vaikka joillakin mailla epätasapainot olisivat edellyttäneet työkalupakkiin kuuluvia sanktioitakin.

Talousarviovälineen porkkanarahalla on mahdollisuus edistää uudistusten läpimenoa kansallisessa parlamentissa, koska tarpeellisille uudistuksille luvataan tukea unionilta. Porkkanaraha ei saisi nousta liian suureen osuuteen rakenneuudistusten toteutuksessa, jotta jäsenvaltioiden omistajuus ja sitä kautta uudistusten järkevyys varmistetaan. Sen vuoksi omarahoitusosuus voisi olla nyt kaavailtua 25 prosenttia korkeampikin.

Euroopalla on jo entuudestaan niin sanottuja rakennerahastoja, joilla myös edistetään uudistuksia. Ne kuitenkin pohjautuvat 7-vuotiseen ohjelmaan ja erillisiin hankkeisiin, joten niiden vaikuttavuus nähdään vasta pidemmällä aikavälillä. Tutkimus myös osoittaa, että niiden vaikuttavuudesta ei ole kunnollista näyttöä, joten uusia ja nopeammin vaikuttavia välineitä tarvitaan (Darvas ym. 2019 ja Davis 2017).

Uudistusohjelman resurssit eivät välttämättä tarkoita EU-budjetin koon kasvattamista samalla summalla. Talousarviovälineen rahoitusta voidaan kasvattaa rakennerahastojen tai muiden EU-budjetin lohkojen kustannuksella, jolloin EU:n budjetti kasvaisi ainakaan vastaavalla summalla.

Suomi olisi tämän hetkisten tietojen mukaan talousarviovälineen nettomaksaja. Suomen maksuosuus koko ohjelmakautena olisi 340-500 miljoonaa ja osuus tukirahoista olisi noin 200 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa erittäin pientä summaa vuodessa. Nettona Suomen maksuosuus ei edes välttämättä kasvaisi, jos budjettineuvotteluissa talousarviovälineen resursointia kasvatetaan muiden politiikkalohkojen kustannuksella.

Lisäksi Suomen kannattaisi olla nettomaksaja, jos uusi väline auttaisi rakenneuudistusten ja investointien toteuttamisessa, mikä parantaisi koko maanosan kilpailukykyä ja resilienssiä. Kriisien välttäminen on koko unionille paljon edullisempaa kuin kriisin hoitaminen. Ehdotukseen kuuluu myös maksuosuuden pienentäminen huonossa taloustilanteessa, mikä vähentää uuden välineen riskejä Suomelle.

Talousarviovälineen vaikuttavuutta tukee myös teknokraattisuus. Taloustieteessä usein vierastetaan finanssipolitiikan käyttämistä suhdanteiden tasaajana pitkien viiveiden ja julkisten menojen ja tulojen poliittisuuden vuoksi. Rahapolitiikassa ongelma ratkaistiin perustamalla riippumattomat keskuspankit. Suomessa eläkepoliittista päätöksentekoa on ulkoistettu kolmikantaiselle valmistelulle.

Nyt ehdotettu uudistusohjelma lisäisi teknokraattisuutta rakennepolitiikassa. Tuetut hankkeet perustuisivat niin sanottuun talouspoliittiseen ohjausjaksoon, jossa EU koordinoi jäsenmaidensa rakenneuudistuksia, finanssipolitiikkaa ja makrotalouden mahdollisten epätasapainojen korjaamista. Kehitys olisi suotavaa uudistusten hitauden ja populismin vuoksi.

Populismi toisaalta merkitsee myös sitä, että kaikki kansallisen päätäntävallan rajoittaminen voi olla vaikeaa. Talousarviovälineen myötä lisääntyvä teknokraattisuus tarkoittaisi jäsenmaissa demokaraattisesti valittujen edustajien vaikutusvallan vähenemistä olennaisessa talouspolitiikan lohkossa.

Teknokraattisuutta pitäisi lisätä myös suhdanteita tasaavaan finanssipolitiikkaan. Silloin olisi helpompi myös suositella EU:n yhteisen budjetin ja yhteisvastuun kasvattamista.

Uudistuspakettiin kuuluu myös euroon kuulumattomien maiden kompensaatio. Tämä lienee välttämätöntä uudistuksen aikaan saamiseksi. Sen tarpeellisuus EU:n taloudellisen vakauden kannalta on kuitenkin olematon, sillä näillä mailla on omat valuutat ja niiden uudistuksia ohjataan niin sanotulla lähentymisohjelmilla.

Viitteet

Alcidi, D’Imperio ja Thirion (2017). Risk-sharing and Consumption-smoothing Patterns in the US and the Euro Area: A comprehensive comparison. CEPS Working Document.

Brunnermeier ja Koby (2018). The Reversal Interest Rate. Princeton University, käsikirjoitus.

Darvas, Mazza ja Midoes (2019). How to Improve European Union Cohesion Policy for the Next Decade. Bruegel Policy Contribution, nro 8, toukokuu.

Davies (2017). Does Cohesion Policy Work? Meta-Review of Research on the Effectiveness of Cohesion Policy. ERPRC paper no 99, University of Strathclyde.

 

Aki Kangasharju

Toimitusjohtaja

Etla